Kuvan olen ottanut Lapuan kansalaisopiston kevätnäyttelyssä 2011. Olen ollut opistossa opiskelijana ja kirjoilla vuosina 1989-2011.
Takavuosina, elämä perheenäitinä oli melkoista pyöritystä lasten kanssa kotona ollessa. Mieli teki kuitenkin välillä ihmisten ilmoille ja kansalaisopisto oli oivallinen paikka tavata mukavia ihmisiä. Ensin kävin yhtenä iltana viikossa, mutta kuten usein käy, ”nälkä kasvaa syödessä”. Parhaimmillaan minulla oli kaksitoista eri kurssia menossa vuoden mittaan. Meillä oli Lapualla onneksi paljon erilaisia mahdollisuuksia harrastaa ja opiskella. Aluksi kävin ompelemassa lapsille vaatteita ja omaksi iloksi harrastelemassa muita kädentaitoja. Vuosien mittaan lähes asuin kansalaisopistolla, usein lähes yötä päivää, kun monipuolisten kurssien lisäksi kävin kutomassa milloin mattoa, poppanaa tai verhoja. Parissa kymmenessä vuodessa sain oppia niin monista tekniikoista, että ansioluetteloonkin piti jo ruveta kirjottamaan lyhennettyä listaa käydyistä kursseista.
Käydessäni kursseilla, opin itse ja samalla sain siinä rohkaisua tulevaa varten, kun sain oman työn ohella neuvoa toisia oppimissani asioissa. Seuraamalla mitä toiset tekevät, kuuntelemalla korvat höröllä ja pitämällä hoksottimet auki sain paljon enemmän kuin muutoin olisin saanut, vain omaa työtä tekemällä. Kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa on rikkaus jollaiseen kaikilla pitäisi olla mahdollisuus. Yhdessä olo ja tekeminen, uusien asioiden oppiminen ja kasvu sellaisessa ympäristössä on hyväksi kaikille ihmisille. Se on eräänlainen henkireikä ja akkulataamo. Varsinkin minun tapauksessani. Onhan kansalaisopiston tilat vanhassa patruuna tehtaassa. Elämäntilanteista riippumatta siellä kohtasi upeita ihmisiä, joiden kanssa yhteistyö ja tekeminen muodostui tärkeäksi elämänlangaksi sen hetkiseen kudelmaan. Sain sieltä monia sekä sen hetkisiä että elinikäisiä ystäviä elämääni.
Olin aktiivisesti mukana myös opistolaiskunnan toiminnassa, kansalaisopiston järjestämissä erilaisissa tapahtumissa ja kevätnäyttelyissä oli useampana keväänä aikaansaannoksiani näytillä. Joinakin vuosina olin pitämässä eri aiheista työnäytöksiä mm. kalligrafiaa, nypläystä ja hopeakorun valmistusta. Kursseilla ollessani ja saamani opin pohjalta sain kokeilla myös tuntiopettajana toimista. Se oli hyvää harjoitusta nykyiselle työlleni ja muutama vuosi sitten käymälleni koulutukselle.
Otsikon perustelen sillä, että kaiken saamani opin pohjalta ja sen turvin uskaltauduin hakemaan aikuisiällä kouluun. Vuosien opinnot kansalaisopistolla valmensivat tulevaan, vaikka en sitä silloin vielä tiennyt. Koulun aloitettuani huokasin useampaan kertaan, että onneksi olen saanut hyvän pohjan kaikesta siitä mitä olen harrastuspohjalta itselleni kerännyt. Taidot, joita opin, niin sosiaaliset kuin kädentaidolliset, olivat kaikki plussaa opintojeni edetessä. Tosin, minut kyllä sitten joidenkin opintokurssien kohdalla henkilökohtaistettiin pois kursseilta näytille viemieni aikaisemmin tekemieni töiden perusteella. Tätä harmittelin kovasti, sillä ihminen oppii joka kerta uutta, vaikka olisi jonkun asian jo oppinut, kertaus on opintojen äiti.
Muutaman viime vuoden aikana en ole päässyt toteuttamaan hartainta haavettani osallistua jälleen kansalaisopiston kursseille, mutta toivossa on hyvä elää. Suosittelen lämpimästi kaikille iästä, terveydentilasta ja sukupuolesta riippumatta mennä mukaan toimintaan. Se virkistää mieltä ja antaa paljon.
Teksti ja kuva: Minna Virmanen
