Kansalaisopistot käsityökulttuurin ylläpitäjänä

Pitsikaupunki Raumalla on opetettu kansalaisopistossa pitsinnypläystä keskeytyksettä vuodesta 1947. Kuva vuodelta 2015. (Kuva: Rauman kansalaisopiston arkisto)

Tilkkutöitä, huovutusta, nypläystä, ompelua, neulontaa, kankaankudontaa, verhoilua, puutöitä, punontaa, lasitöitä, keramiikkaa, kirjontaa. Lista kuulostaa varmaan aika tutulta kansalaisopistojen opinto-ohjelmia lukeneille. Mutta oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä olisi tapahtunut kädentaitojen osaamiselle teollistumisen ja kaupungistumisen myötä Suomessa, jos meillä ei olisi kansalaisopistoja?

Olisiko Suomessa jäljellä nykyisin enää yhtään kädentaitojen osaajaa ja harrastajaa? Voi olla, että erilaisia käsitöitä voisi ihailla ainoastaan museoissa vitriinin lasin takaa? Kukaan ei enää tietäisi, miten nuo työt on valmistettu. Taito olisi kuollut viimeisten tekijöiden myötä.

Keski-Euroopasta käsitöiden tekemisen taito on paikka paikoin jo hävinnyt miltei kokonaan. Suomessa on mahdollista välttää tämä kohtalo, sillä meillä on kansalaisopistotoimintaa jokaisella paikkakunnalla ja jokaisessa kansalaisopistossa kädentaitojen kursseja tarjolla.

Mies kitaranrakennuskurssilla. Kuva on todennäköisesti 1980-luvulta. (Kuva: Oulu-opiston arkisto)

Keski-Euroopasta käsitöiden tekemisen taito on paikka paikoin jo hävinnyt miltei kokonaan. Suomessa on mahdollista välttää tämä kohtalo, sillä meillä on kansalaisopistotoimintaa jokaisella paikkakunnalla ja jokaisessa kansalaisopistossa kädentaitojen kursseja tarjolla. Kädentaitojen kurssit muodostavat miltei neljäsosan kansalaisopistojen kurssitarjonnasta valtakunnallisesti.Onneksi kädentaitokurssit ovat yhä osa kansalaisopistojen kurssitarjontaa ja käsitöiden tekeminen on edelleen osa elävää kulttuuriamme. Ennen käsityöt olivat ehkä enemmän käyttöesineiden valmistamista tarpeeseen, mutta toki aina ihminen on osannut koristella tarve-esineensäkin, jotta siitä olisi iloa myös silmälle. Nykyisin pääpaino lienee luomisen ilossa, harrastamisen hauskuudessa ja oman mielen hoitamisessa. Siinä samalla, kuin huomaamattaan, jokainen harrastaja tulee pitäneeksi yllä perinnettä ja kulttuuria.

Huoli kädentaitojen katoamisesta on kuitenkin vielä olemassa, sillä kursseille tulijoiden keski-ikä on monilla paikkakunnilla aika korkea. Onneksi kipinää ovat ylläpitämässä kuitenkin taiteen perusopetusta antavat lukuisat käsityökoulut. Ehkä näistä ryhmistä nousee innokkaita harrastajia ja osaajia myös tulevaisuudessa.

Yli kahdenkymmenenviiden kansalaisopistovuoteni aikana olen aina silloin tällöin törmännyt ihmisiin, jotka ovat puhuneet hyvin ylimieliseen sävyyn ”kaiken maailman akkain kudonta- ja nypläyspiireistä”. Kuitenkin ilman näitä kursseja taidot olisivat saattaneet jäädä unholaan jo ajat sitten. Ehkä arvostus on muuttumassa, kun tutkimustietoa saadaan kädentaitojen merkityksestä.

Anna Kouhian tuore väitöskirja käsitöiden harrastamisesta nostaa hienosti esiin käsitöiden merkityksen tämän päivän ihmisille.  Käsityöharrastus avaa tutkimuksen mukaan mahdollisuuksia oppimiseen, jakamiseen, yhteisöllisyyden rakentamiseen ja itsensä löytämiseen. Harrastus tuottaa kokemuksia kulttuurisesta kuulumisesta, toisaalta materialisoi käsityöharrastajien kokemuksia omasta itsestään. Käsityöt voivat olla tekijälleen myös voimavara ja tapa ymmärtää maailmaa.  Käsitöitä harrastetaan myös viihtymismielessä, jolloin tavoitteena on viettää aikaa yksin, omien ajatustensa parissa.

Lapsi seuraa ompelukonetyöskentelyä kansalaisopiston kurssilla 1980-luvulla. (Kuva: Rauman kansalaisopiston arkisto)

Hienoa kerrassaan! Eikä turhaan puhuta kädentaitojen meditatiivisesta tai voimaannuttavastakaan merkityksestä. Kädentaidoilla on edelleen paikkansa ihmisten elämässä ja nykypäivänkin kulttuurin osana. Tähän loppuun sopii erittäin hyvin ajatelma, jonka kuulin jo opiskeluaikoinani: Kädet, joilla on järkevää tekemistä eivät tee järjettömyyksiä.

Anita Heino
KM, käsityönopettaja
Siilinjärven kansalaisopiston rehtori

Kuvat: Rauman kansalaisopiston arkisto ja Oulu-opiston arkisto