Kansalaisopistosta tekemistä syksyyn ja uuden oppimisen iloa – nyt myös verkossa

Kansalais- ja työväenopistojen syyslukukausi käynnistyy jälleen elo-syyskuussa kautta maan. Osassa kansalaisopistoista kursseille on voinut ilmoittautua jo keväästä lähtien, mutta valtaosa kurssi-ilmoittautumisista käynnistyy elokuussa. Tänä syksynä opetusta on tarjolla aiempaa enemmän myös verkossa.

Kansalaisopistojen takuuvarmoja kestohittejä vuodesta toiseen ovat monipuoliset liikunnan ja kädentaitojen kurssit. Viime vuosina suosiotaan ovat vahvistaneet erilaiset ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja työelämätaitoihin liittyvät kurssit: kansalaisopistosta haetaan mielen- ja kehonhallintaa, elämäntaitoja sekä tukea työnhakuun ja oman osaamisen päivittämiseen. Kansalaisopistoilla on myös tärkeä rooli eri-ikäisten suomalaisten arjen digitaitojen vahvistamisessa sekä senioreiden sosiaalisen ja fyysisen aktiivisuuden ylläpitämisessä.

Nousevana trendinä ovat eri ainealoja – kuten kieliä ja musiikkia – yhdistelevät kurssit sekä kokonaista lukukautta lyhyemmät yhden tai kahden kokoontumiskerran tai viikonlopun mittaiset kurssit, jotka tarjoavat mahdollisuuden harrastaa ja oppia uutta myös lyhyemmässä ajassa.

Tulevana syksynä kansalaisopiston kurssille voi aiempaa useammin osallistua myös verkossa. Kukin kansalaisopisto julkaisee omat kurssinsa verkkosivuillaan, mutta valikoima kansalaisopistojen verkkokursseja on kerätty yhteen myös valtakunnalliselle Kansalaisopistot.fi-sivustolle. Osoitteessa www.kansalaisopistot.fi/verkossa on julkaistu yli 300 eri kansalaisopistojen verkossa toteutettavaa kurssia tai luentoa. Kurssit ovat asuinpaikkakunnasta riippumatta kaikille avoimia. Uusia kursseja lisätään sivustolle koko syksyn ajan.

Monen opiston alkavan lukuvuoden kurssiesite jaetaan postin välityksellä lähialueen kotitalouksiin. Kurssitarjontaan voi tutustua myös opiston nettisivuilla. Kursseille ilmoittaudutaan suoraan oman alueen opistoon joko netissä, puhelimitse tai paikan päällä. Opistot huomioivat toiminnassaan voimassa olevat terveysviranomaisten ohjeistukset ja tiedottavat opiskelijoitaan tarpeen mukaan turvallisuusasioista sekä kurssikäytännöistä.

Kaikkien Suomen 178 kansalais- ja työväenopiston yhteystiedot, linkit sähköisiin kurssioppaisiin sekä lisätietoa kansalaisopistoissa opiskelusta löytyy osoitteesta www.kansalaisopistot.fi.

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Jaana Nuottanen
p. 040 741 0641, jaana.nuottanen@kansalaisopistojenliitto.fi

Kansalaisopistojen liitto KoL – Medborgarinstitutens förbund Mif ry
www.kansalaisopistojenliitto.fi

Suomen suurimpana oppilaitosmuotona kansalais- ja työväenopistot tavoittavat vuosittain noin 650 000 suomalaista. Kursseilta haetaan niin virkistystä vapaa-aikaan kuin tukea työelämäänkin ja osalle kansalaisopistosta tulee jopa elämänmittainen harrastus. Kurssit ovat kaikille avoimia iästä ja koulutustaustasta riippumatta.

Opistot suunnittelevat kurssiohjelmansa itse, lähialueen asukkaiden tarpeiden ja usein myös toiveiden mukaisesti. Ainealoittain kursseja järjestetään eniten kädentaidoissa, musiikissa ja kielissä. Kansalais- ja työväenopistot ovat osa suomalaista vapaata sivistystyötä.

Kuva: Mostphotos / Faustino CarmonaGuerrero 

Skip to content