Pullakurssilla kohtaavat uudet ja vanhat suomalaiset

Kotitalousluokassa tuoksuu herkullinen kanelipulla ja raikuu iloinen puheensorina. Olemme juuri ottaneet uunista ulos rakkaudella leivotut korvapuustit. Leipojina ovat olleet niin syntyperäiset suomalaiset kuin maahan vasta muuttaneet tai jonkin aikaa Suomessa asuvat eri-ikäiset kurssilaiset. Kotitalousluokka on täyttynyt jo viisi kertaa ahkerista leipojista Let’s bake pulla/Leivotaan pullaa -kurssilla. Leipomisen lisäksi kurssilla tutustutaan toisiin ihmisiin ja opitaan suomen kieltä ja kulttuuria. Kurssilla puhutaan tarvittaessa englantia, mutta pääosassa ovat selkokieliset reseptit, kuvat, havainnollistaminen ja suomen kieli.

Idea kurssiin lähti Juha-Pekan ammatillisten opettajaopintojen pohjalta, mutta kurssi on löytänyt paikkansa Hiiden Opiston kurssitarjottimelta jo muutaman vuoden ajan. Pidämme kurssia avioparina, jotta eri kulttuurien käytännöt eivät estäisi kenenkään osallistumista kurssille. Vuosien aikana kurssilla on ollut mukana niin ranskalaisia, syyrialaisia, thaimaalaisia, suomalaisia, japanilaisia, venäläisiä, virolaisia kuin irakilaisiakin. Muutama perhe on osallistunut lähes jokaiselle kurssille ja mummit ovat tuoneet ahkerasti lapsenlapsiaan tutustumaan eri kulttuureihin ja oppimaan pullan leipomista.

Neljän tunnin aikana käymme läpi pullataikinan reseptiä ja valmistamme pareittain pullataikinan. Ideana on, että parit koostuvat syntyperäisistä suomalaisista ja maahanmuuttajista. Taikinan kohoamisen aikana tutustutaan korvapuustin muotoiluun, jotta erikoisen muotoinen leivonnainen onnistuisi kaikilta. Tänä vuonna korvapuustit saivat mahtavia uusia muotoja! Pullien paistuessa luokka siivotaan ja kahvipöytä katetaan valmiiksi. Pullien maistelussa menee hetki jos toinenkin, koska viimeistään tässä vaiheessa kaikki ovat intoutuneet keskustelemaan omista leivontakokemuksistaan ja lempileivonnaisistaan.

Opettajan näkökulmasta kurssi edellyttää huolellista suunnittelua ja ennakointia. Silti jokaisen leivontapäivän jälkeen me opettajat olemme saaneet paljon enemmän kuin olemme antaneet, ja siksi seuraava kurssipäivä onkin jo helmikuussa 2017. Kurssilaisten hymyt, halaukset ja kiitokset kertovat, että tällaiselle toiminnalle on tarvetta. Pullakurssi tarjoaa osallistujilleen, myös kieltä taitamattomille, mahdollisuuden kuulua johonkin ryhmään, tulla nähdyksi ja kuulluksi arvokkaana ihmisenä. Tämän rinnalla herkullinen pullantuoksu on vain positiivinen mauste.

Teksti ja kuvat: Suvianna ja Juha-Pekka Ahvenainen

Skip to content
Kansalaisopistot.fi
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.