1900-luku

Vuosisadan alussa ei lähdetty heti perustamaan uusia kansalaisopistoja. Ensimmäisen sortokauden 1899-1905 aikana poliittinen tilanne ei ollut otollinen ja lisäksi nähtiin järkeväksi seurata, miten opistotoiminta lähti Tampereella käyntiin.


Suurlakon 1905 jälkeen osa puolueista alkoi kannattaa kansalaisopistojen perustamista myös muualle Suomeen. Ympäri maan syntyi samanaikaisia perustamishankkeita ja vuonna 1907 perustettiin kansalaisopistot myös Ouluun ja Vaasaan ja Viipuriin. Turussa aloitti sekä suomenkielinen että ruotsinkielinen opisto vuonna 1908. Kun vielä Pietarsaaressakin ehdittiin aloittaa opistotoiminta vuonna 1909, toimi vuosikymmenen loppuun mennessä Suomessa yhteensä 6 kansalaisopistoa. Kaikki 1900-luvun alkupuolella perustetut kansalaisopistot aloittivat toimintansa työväenopiston nimellä, joka pysyikin oppilaitosmuodon yleisimpänä nimenä vuosikymmeniä.



(Kuva: Pietarsaaren suomenkielisen työväenopiston arkisto)

Kirjoittajasta
Skip to content
Kansalaisopistot.fi
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.