Yli 40 vuotta toimistotyötä kansalaisopistossa: ”Asiakkaat työn rikkaus ja rakkaus”

Toimistosihteeri  Tarja Viljanen jäi 40 vuoden työuran jälkeen eläkkeelle Rauman kansalaisopistosta keväällä 2017

Toimistosihteeri Tarja Viljanen on seurannut kansalaisopiston toimintaa aitiopaikalta yli 40 vuotta. Aluksi hän teki töitä Vanhassa opistossa. Samassa huoneessa työskentelivät myös apulaisrehtori Orvokki Viljanen, kanslisti Lahja Nuotio ja vahtimestari Martta Salonen.

– Meillä oli Lahjan kanssa yhteinen puhelin. Jännitin siihen vastaamista, koska en ollut tottunut sellaiseen, hän naurahtaa.

Töitä tehtiin mekaanisella kirjoituskoneella hyödyntäen kalkeeripapereita ja vahaksia.

– Kiire oli silloin vieras tunne. Se tuli vasta Nummenvaheella, kun opiston tuntimäärät kasvoivat.

Muuttoa Nummenvaheelle moninkertaisiin tiloihin valmisteltiin myös toimistossa:

– Teimme mielin määrin tarjouspyyntöjä esimerkiksi kalusteista.

Tietokoneiden aikaan

Seuraava suuri muutos oli tietokoneiden käyttöönotto 1990-luvun alussa.

– Se oli aluksi ihan kauheaa, kun hiirtä ei osannut käyttää ja kursori meni hukkaan.

– Tosi paljon kyllä tehtiin silloin vielä käsin sekä kirjoituskoneella.

Tietokoneohjelmia saatiin pikkuhiljaa käyttöön, ja vuonna 2003 päästiin syöttämään opiskelijoiden tiedot kurssinhallintaohjelmaan.

Uusi vuosituhat toi tullessaan myös hämmennystä: muuton Aittakarinkadulle.

– Mietin, onko se ollenkaan totta, että opiston pitää lähteä. Se oli aika rankkaa, kun piti samaan aikaan tehdä töitä ja pakata.

Elämä jatkui ja työn muutosten rinnalla perusasiat pysyivät:

– Olen tykännyt asiakaspalvelusta. Se on rikkaus ja rakkaus. Töitä saa tehdä monen ikäisten ihmisten kanssa. Harvassa toimistossa ollaan näin monien eri ryhmien kanssa tekemisessä kuin kansalaisopistossa.

– Toimistossa käy yhä paljon asiakkaita, vaikka monet asiat voikin hoitaa netissä.

Happening: Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen hoituu nykyään netissä ja puhelimessa. Tarja Viljanen muistelee aikaa, kun ilmoittauduttiin jonottamalla.

– Meillä oli pitkä pöytä, jonka takana luki aihealueet. Joka kurssista oli lista ja otimme ilmoittautumisia vastaan jonottamisjärjestyksessä. Jotkut tulivat jo iltapäivällä jonottamaan, kun ilmoittautuminen alkoi illalla.

– Nummenvaheella sain olla myös ”poliisina”, kun päästimme vain tietyn määrän porukkaa kerrallaan saliin. Kun jokin kurssi tuli täyteen Orvokki Viljanen kävi huutelemassa, ettei kukaan jonottaisi turhaan. Oli se aikamoinen happening.

Teksti: Kristina Haavisto
Kuva: Kirsi Kuusisto
Teksti on julkaistu myös teoksessa Heijastuksia – Rauman kansalaisopisto 100 vuotta (2016)

Skip to content
Kansalaisopistot.fi
Lisätietoa evästeistä

Mitä evästeet ovat ja miksi käytämme niitä tällä sivustolla?

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan käyttäjän laitteelle. Niitä käytetään palvelun käyttökokemuksen parantamiseksi, auttaen selainta muistamaan käyttäjän syöttämiä valintoja palvelussa. Lisäksi evästeitä käytetään esimerkiksi verkkosivuston käyttäjätilastojen keräämiseen. Ilman evästeitä osaa verkkosivuston toiminnoista ei välttämättä voitaisi edes käyttää.

Säilytetämme esimerkiksi tiedon sisäänkirjautuneesta käyttäjästä (käyttäjätunnuksesta). Sisäänkirjautuminen on voimassa vain selainistunnon ajan, jonka jälkeen käyttäjän täytyy syöttää käyttäjätunnus ja salasana palveluun uudestaan.

Säilytämme myös tiedon evästeilmoituksen hyväksymisestä ja mahdollistista käyttäjäkohtaisista asetuksista sivuston saavutettavuuteen liittyen. Muutoin kyseinen ilmoitus näkyisi jokaisella sivunlataukselle sivuston alareunassa ja käyttäjän pitäisi jokaisella katselukerralla valita haluamansa asetukset uudelleen.

Palvelumme kerää myös tilastotietoa vierailevista käyttäjistä. Tarkoitukseen käytetään Google Analytics -ohjelmistoa, jonka avulla voimme esimerkiski tehdä sivuistamme yhä paremmin toimivan kokonaisuuden.

Sivustolla olevat sosiaalisen median laajennukset (esim. Facebook-osio sivun alareunassa) saattavat kerätä tietoa kävijästä, mikäli hän on kirjautuneena sisään kyseisiin palveluihin.

Käyttämällä sivustoamme hyväksyt tällaisten evästeiden käytön. Voit säätää evästeiden käytön asetetuksia sivuston vasemmasta laidasta löytyvästä navigaatiopalkista.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.

You can adjust all of your cookie settings by navigating the tabs on the left hand side.