Istumme Kokkolan kirjaston lukuseuran salissa. Meitä ympäröivät vuosikymmenet läpikäyneet, ajan virtoja kestäneet teokset. Pöydällä on luettavaksi pohdittujen, tuoreiden kirjojen runsaus. Kuljemme taas kerran tekstien matkassa maailman teillä, elämme mukana henkilöiden kohtaloissa, tapahtumien vääjäämättömässä pyörteessä.
Keskustelu lainehtii, mielikuvien myötä siirrymme asiasta kolmanteen. Välillä päädymme parantamaan maailmaa, välillä nauramme elämän kummallisuudelle ja rikkaudelle.
Se, että istumme täällä, johtuu yhteisestä ilostamme, yhteisestä rakkauden aiheesta. Lukeminen on meille intohimo, josta emme halua luopua. Mikä on sen ihanampaa kuin olla kirja kourassa?
Tekstit: Kokkolan seudun opiston kirjallisuuspiirin (kevät 2013) ajatusten pohjalta koonnut piirin vetäjä Laila Lampinen-Hietikko
Kuva: Joel Hietikko
RAKASTAN!
Niin käteen sopiva. Sormeiltava. Silmät suljettunakin tunnen sen lumon. Viivyttelen, nautin odotuksesta. Sitten on tartuttava kaksin käsin, mutta hellästi.
Avaan sinut varovasti, tuoksusta jo tiedän, että tälle matkalle lähden mukaan koko olemuksellani. Olet rakastettuni, sydämeni valittu. Ilman sinua en voi elää.
Annat minulle kaikkesi, sisimpäsi. Ja me löydämme yhteisen aikamme, toisemme kuin olisimme aina kuuluneet yhteen.
Jäät mieleeni. Sinä olet kosketustani kypsempi ja minun maailmani on muuttunut. Olet antanut minulle kaikkesi, minä sinulle sieluni.
Kirja, rakastettuni.
