Eletään aikoja, joita on vaikea uskoa todeksi. Ei voi enää olla varma, mikä on totta ja mikä tekaistua eli generoitua. Paikallisradion uutistenlukijat tai somehuutelijat eivät kaikki ole oikeita ihmisiä. Netissä olevasta kuvasta saattaa vielä juuri ja juuri erottaa, onko se aito vai feikki. Kiireessä ja tunnekuohussa se menee silti läpi kuin väärä raha.
Nyt olemme jo pari vuotta opetelleet keskustelemaan tekoälyn kanssa. Eri ikäryhmien käyttötavoissa on havaittu eroja. Vanhempi väki käyttää sitä uutena Googlena. On helpompi kysyä omin sanoin kuin keksiä juuri oikeat hakusanat. Nuorison tapa on erilainen: keskustelu on enemmän ajatustenvaihtoa, ja tekoälylle annetaan melkeinpä elämänvalmentajan rooli.
Tekoälyn käytössä pitää ajatella myös ympäristöä. Lentohäpeä vei osan etelämatkailun ilosta, ja tekoälyn käytössä omatuntoa nakertaa se, että yksi kysymys vie saman verran energiaa kuin 20 Google-hakua. Olisiko kohtuullista käyttää vain yhtä välinettä kerrallaan? Esimerkiksi, kun keskustelee tekoälyn kanssa, voisiko samalla olla kuuntelematta musiikkia striimauspalvelusta?
Keskustelussa tekoälyn kanssa on paljon hyvää. Se on aina valmis juttelemaan, kuuntelee tarkasti, ja rohkaisee sekä kannustaa. Siis selkeästi parempi kuin oikea ihminen! Se osaa koota hetkessä suuresta tietovarastostaan ällistyttävän hyviä vastauksia. Sen kanssa on helppo tutustua uusiin asioihin, mennä pintaa syvemmälle, selvittää epäselvät kohdat ja harhautua vaikka mille sivupoluille. Keskustelubotti on aktiivisen ja itsenäisen aikuisopiskelijan paras uusi työkalu. Opit kysymään, ilmaisemaan ajatuksesi selkeästi ja huomioimaan eri näkökulmia. Näitähän opetusalan väki kutsuu metataidoiksi.
Vaikka tekoäly ei pysty kokemaan tunteita, se osaa puhua niistä hämmästyttävän hyvin. Ero on siinä, että ihmisellä kaiken perustana ovat keholliset signaalit ja niiden synnyttämät tunnereaktiot. Näiden päälle rakentuvat muisti, ajattelu ja kieli. Tekoäly puolestaan lähestyy asiaa ylhäältä alas: se analysoi kieltä, etsii merkityksiä ja asiayhteyksiä, ja liittää ne tunteiden kielellisiin kuvauksiin. Vaikkei tekoälyllä ole kehoa eikä se saa sieltä signaaleja, se osaa keskustella tunteista täysin uskottavasti. Se on opetettu tieteellisillä julkaisuilla, kulttuurituotteilla ja muulla ihmisten verkkoon jakamalla sisällöllä.
Yle uutisoi taannoin tutkimuksesta, jonka mukaan tekoälyllä toteutettu lyhytterapia-äppi tuotti lähes yhtä hyviä hoitotuloksia kuin ihmisterapeutin antama hoito. Varmaankin tällainen terapia-äppi piti ensin kouluttaa tutkimustiedolla yleisimmistä mielenterveysongelmista, kuvauksilla terapeuttisen keskustelun tavoitteista ja menetelmistä – esimerkiksi potilasta lempeästi ohjaavilla kysymyksillä.
Pian tekoälyn kanssa keskustellaan suoraan puhumalla, ja myös vastaukset saadaan puhuttuina. Silloin et enää tiedä, soittaako sinulle oikea lehtimyyjä vai botti. Kohta ruudulla näkyy myös kasvot, puheeseen synkronoidut suunliikkeet, ilmeet ja eleet. Siinä on jo vaikea olla pitämättä tekoälyä persoonana. Jollain lailla elävänä olentona.
Tekoälyn hiipiminen arkeen pakottaa meitä olemaan tarkkana. Sitä olemme onneksi jo opetelleet. Emmehän me enää usko kauppojen tarjousprosentteja, valtiollista propagandaa emmekä poliitikkojen vaalilupauksiakaan.
Tekoäly ei silti ole ystäväsi. Se ei tunne sinua pidemmältä ajalta, eikä väitä vastaan, vaikka olisit kuinka väärässä. Jos se ei tiedä, se keksii asioita ihan omasta päästään. Vastuu on kuulijalla, ihan kuin juttelisit savolaisen kanssa. Tekoälyn voi ajatella satunnaiseksi vieruskaveriksi pitkällä lentomatkalla. Matka menee mukavammin, kun juttelee ja huolien jakaminen keventää mieltä. Silloin voi elää kuin elokuvan kohtauksessa: tuntea yhteyden ohikiitävässä hetkessä.
Teksti: Apulaisrehtori Olli Ruohomäki, SASKY Petäjä-opisto
Kuva generoitu tekoälyllä.
