Kajaanissa toimiva Kaukametsän kansalaisopisto yllättää kurssien runsaudella. On mistä valita ja todella hyvät opettajat.
Itse osallistuin ensimmäisille kursseille entisen Vuolijoen kunnan, nykyisin Kajaaniin kuuluvassa opistossa. Liikuntakurssi oli ensimmäinen. Samaisessa opistossa olin myös 70-luvulla konekirjoituskurssin opettajana, kahdessa toimipisteessä. Toiseen toimipisteeseen lähtiessäni pakkasin autoon 16 matkakirjoituskonetta ja eikun menoksi. Innostus konekirjoitustaidon opetteluun maaseudun kylällä oli suuri, siellä oli ilo käydä. Samassa opistossa opiskelin myös venäjän kieltä. Sanotaan, että se on vaikeaa. Sitä se olikin, mutta mainio opettaja kaatoi esteen kerrallaan ja niin vain opin venäjän kieltä niin paljon, että saatoin suorittaa sen kurssit aikuislukiossa yksityisoppilaana opiskellessani. Kahtena kesänä olin kesäkursseilla 80-luvulla ja niiden antia on vieläkin muistilokeroissa.
Kaukametsän opistossa olen opiskellut harmonikan soittoa yhden lukuvuoden. Opiskelu jäi siihen, kun kerrostalokotini naapurit eivät tykänneet Metsäkukkien ja Tonava kaunoisen sävelistä yhtä paljon kuin minä! Koputuksia kuului aina harjoitteluni aikana. Kaukametsässä sain myös mahdottoman hyvää opetusta kansallispuvun teossa 90-luvulla. Puku ylläni erilaisissa juhlissa olen saanut runsaasti ihailevia kommentteja. Painonhallintakurssi taisi olla sen kurssin nimi, jonka ystävättäreni kanssa ristimme teoriajumpaksi. Meillä oli omat säännöt: kurssille mentiin aina jalan, ei autolla. Kokoontumispäivänä ei syöty koko päivänä, sillä kurssilla oli aina painon mittaus. Puolikurssijuhlat olivat semmoiset, että ryhmästä palatessamme menimme kahvilaan, valitsimme vähintään kaksi, joskus kolmekin herkullisinta leivosta ja puolitimme ne. Että ne maistuivat! Petimme siis vain itseämme pyrkiessämme laihtumaan. Ja laihduimme. Yhdessä ja ryhmän tuella laihtuminen oli erityisesti hauskaa. Ja jos paino ei ollut jollain viikolla pudonnut, niin mitä siitä.
Kaukametsässä opiskelin yhden vuoden myös kiinan kieltä. Jos venäjää pidetään vaikeana, kiina se vasta on sitä. Myös englannin kieltä olen opiskellut yhden vuoden.
Pitkäaikaisin harrastukseni ja oppimiseni kansalaisopistossa on kirjoittaminen. Tuotamme tekstejä, analysoimme niitä ja keskustelemme kirjoitusten aiheista. Pidän kurssilla käynnistä erittäin paljon. Siellä oppii koko ajan ja rohkaistuu ilmaisemaan. Opettajan ja kurssikaverien antama palaute on kannustavaa. On ilo huomata, miten jokaisella on oma tyylinsä kirjoittaa. Mikään niistä ei ole väärä tyyli ja kirjoittamalla voi purkaa tuntemuksiaan, iloisia, surullisia, juhlavia, arkisia. Leikitellä rikkaan suomen kielen monimerkityksellisillä ja –ilmeisillä sanoilla. Kurssilla kirjoittaminen innostaa ainakin minua kirjoittamaan paperikirjeitä ja kortteja myös tuttaville ja lähettämään ne postimerkillä varustettuna saajilleen. Olkoon kalliimpaa, mutta on se myös paljon antoisampaa.
Teksti: Anneli Karjalainen
