Jo Platonin ajoista on puhuttu taidoista, mutta itse taidon määrittely on edelleen avoin ja keskustelun kohteena. Miten taitoja opetetaan, opitaan ja harjoitellaan? Kuinka paljon taidot tai taipumukset taitoihin periytyvät? Miksi toisella on peukalo keskellä kämmentä ja toinen tekee mitä tahtoo? Millainen on lapsuuden ja nuoruuden elin- ja oppimisympäristön merkitys taitojen osaamisessa? Milloin kehittyy taitojen oppimisen itsetunto ja kuinka paljon se vaikuttaa taitojen oppimiseen myöhemmin? Millä sanoilla ja teoilla voimme kaikki kannustaa toisia ja itseämme taitojen oppijoiksi?
1990-luvun alussa filosofi Ilkka Niiniluoto (1992) esitti huolensa siitä, ovatko taidon eri alueet (kulinarismista runouteen, miekkailusta järkeilyyn) liian erilaisia, jolloin mitään yhteisiä piirteitä ei olisi löydettävissä. Tätä kirjoittaessani haluan kuitenkin uskoa siihen, että taidoissa ja niiden oppimisessa on kuitenkin paljon yhteistä, jonka perusteella taitoja voidaan opettaa, harjoitella ja oppia. Tärkeää on myös itsearvioida ja saada palautetta omien taitojen edistymisestä, ja erityisesti siitä mikä on taidon harjoittelussa ja oppimisessa minulle riittävää ja mitä tavoittelen.
Taitoon kuuluu taidon tietoja, taidon sisältötietoja ja hiljaista tietoa
Antiikin aikana tieto ja taito olivat hyvin lähellä toisiaan. Suomen kielessä tieto on alun perin tarkoittanut tien tuntemista. Tieto on jotain sellaista, joka vie perille. Taito voidaan määritellä pysyväksi tekemisvalmiudeksi erotuksena satunnaisesta puuhastelusta. Pysyvä tekemisvalmius edellyttää harjaantumisen lisäksi tietoja. Esimerkiksi kansalaisopistossa tehtävät esineet, taulut, käsityöt eivät ole pelkästään käden työtä, vaan niiden valmistaminen edeltää erilaisia tietoja taidosta ja taidon kohteena olevista materiaaleista, välineistä, aineista ja niiden käytöstä eli taidon sisältötietoja.
Aristoteleen mukaan taito eroaa selkeästi pelkkään kokemukseen pohjautuvasta osaamisesta tai satunnaisesta puuhastelusta, sillä taitoon liittyvä tieto on täsmällistä, yleistävää ja selityksiä antavaa. Taidon haltijat tuntevat yleisperiaatteita ja vaikuttavia syitä ja pystyvät siksi myös opettamaan taitoja toisille verbaalisen kommunikoinnin avulla. Kansalaisopistossa opettajilla ja myös monilla opiskella on taitojen yleisperiaatteita ja he voivat opettaa taitoja toisilla niin kertoen, kuvaten kuin näyttäen, vaikka aina ei ole ollenkaan helppoa sanoittaa taitoja.
Kiinnostus taitoon on 2020-luvulla lisääntynyt eri tahoilla niin opetukseen, oppimiseen, työelämään, hyvinvointiin kuin harrastuksiin liittyen. Erilaisia kansalaisopistoissa opettavia ja opittavia taitoja ovat esimerkiksi laulaminen, jooga, maalaaminen ja erilaiset käsityöt. Näihin edellä mainittuihin taitoihin sisältyy taitoon liittyviä tietoja kuten nuottien lukeminen, oikea hengittäminen niin laulamisessa kuin joogassa, akvarellipaperin työstäminen ja erilaisten silmukoiden tekeminen. Lisäksi erilaiset taidot sisältävät myös taitoon sisältyviä sisältötietoja, esimerkiksi nuotit, sopiva joogamatto, akvarellivärit ja -paperit sekä erilaiset langat ja koukut virkkaamisessa.
Erityisesti oman itsensä kehittämisen ja yhteistyön taidot näyttäytyvät selvästi esimerkiksi tulevaisuuden taitoja käsittelevissä tutkimuksissa ja kirjallisuudessa. Psyykkiset taidot, kuten itseluottamus, keskittyminen ja motivaatio, ovat ominaisuuksia, joita nyky-yhteiskunnassa odotetaan enemmän kuin koskaan ennen. Kansalaisopisto tarjoaa oppimisympäristön, jossa voi oppia ja harjoitella käden taitojen ja muiden taitojen lisäksi myös psyykkisiä taitoja yhdessä toisten kanssa.
Psyykkisten taitojen ja suorituskyvyn yhteys on tullut myös viime aikoina esille. Suomalaisten tutkijoiden Arajärven ja Thesleffin (2020) mukaan suorituskykyyn vaikuttavat psyykkiset taidot, psyykkiset ominaisuustaidot ja psyykkiset ominaisuudet. Jos esimerkiksi tavoitteena on harjoitella sietämään paremmin kritiikkiä, on tarvittava psyykkinen ominaisuus “itsetunto”, ominaisuustaito “itseluottamus” ja taito “rauhoittuminen”.
Kansalaisopistossa opetettavien ja opittavien taidoissa voidaan määritellä olevan neljä osaa: taito, taitotieto ja taidon sisältötieto sekä hiljainen tieto. Taitotiedot ovat taitoon liittyviä toiminnan ja tekemisen kuvauksia esimerkiksi suunnitteleminen, joka tarkoittaa ohjattua ajatustyötä, jossa tavoitellaan jotakin lopputulosta. Taito itsessään tulee esille tekemisessä ja toiminnassa, kun taitotiedot ja sisältötiedot yhdistyvät.
Mielenkiintoisin näistä taidon osa-alueista on hiljainen tieto, johon liittyy myös taidon opettamisen haasteet. Kansalaisopistossa on paljon hiljaista tietoa niin opettajilla kuin opiskelijoilla. Filosofi Michael Polanyi (1966) kiteytti hiljaisen tiedon seuraavasti: Me tiedämme enemmän kuin pystymme kertomaan. Hänen mukaansa hiljaista tietoa voidaan välittää jäljittelyn (imitation), identifikaation (identification) ja tekemällä oppimisen (learning by doing) kautta. Taito on sanoin ilmaisematonta tietoa, joka ilmenee toiminnassa. ”Tietää kuinka” ja ”osata” eivät aina merkitse samaa asiaa. Osaamisesta ei myöskään aina seuraa kykyä kertoa tai tietää, kuinka jokin asia tehdään.
Taito ikään kuin tallentuu tekemisen ja näkemisen kautta kehon muistiin mikä liittyy siten hiljaiseen tietoon. Perheissä ei useinkaan tietoisesti opeteta ruoanvalmistusta lapsille, mutta lasten muutettua omaan talouteen paljastuu kuitenkin se, miten monet ruoanvalmistuksen ja siivoamisen taidot ovat sisäistyneet ja siirtyneet aivan kuin huomaamatta sukupolvelta toiselle myös tärkeinä arvoina. Siinä nuoret parit sitten käyvät tinkaa, miten se perunsasose tehdään oikein tai lakanat sileytetään vai sileytetäänkö ollenkaan?
Pottuvoin tekeminen edellyttää taitoja, mutta miten tehdään oikea pottuvoi?
Monella täällä Sallassa asuvalle ja matkailevalle on tuttu paikallinen pottuvoi eli perunasose. Useimmilla meistä on jossakin saatua opetusta ja erilaisissa tilanteissa havainnoitua tietoa ja taitoa siitä, miten se oikea pottuvoi tehdään.
Pottuvoin tekemisessä tarvittavia taidon tietoja ovat:
- taito suunnitella pottuvoin valmistaminen huomioiden aika, paikka ja ruokailijat
- taito valita oikea perunalajike ja oikeat työvälineet,
- taito pestä, kuoria ja lohkoa perunat,
- taito keittää perunat sekä soseuttaa niin, että soseesta ei tule paakkuista, liisteriä tai sosekeittoa
- taito maustaa perunasose niin, ettei soseesta tulee mautonta
- taito laittaa perunasose tarjolle houkuttelevasti oikean lämpöisenä ja jonkin pääruoan lisäkkeenä.
Tästä edellisestä kehittyy jo monta ns. oppiriitaa oikeasta pottuvoista, esimerkiksi
- vain puikuloista tulee oikea pottuvoi (kuorineen keitettynä vai kuorittuna; kuumaan veteen vai kylmään veteen kiehumaan),
- voita se olla pitää, eikä mitään kissanrasvaa,
- sipulia (ruskistettuna tai ei missään nimessä sipulia),
- puolet voita ja puolet pottuja, eiku tilkka kermaa….
- pottuvoi soseutetaan pottukurikalla, survimella, vatkaimella…
- pottuvoi on käristyksen lisäke ja eikä missään nimessä olekkaan, kun se on Naruskan lohen lisäke…
Pottuvoin valmistamisessa taidon sisältötietoja ovat soseeseen soveltuvat perunalajikkeet, nesteet (vesi, erilaiset maidot, erilaiset kasvijuomat), rasvat (kasvi- ja eläinrasvat), mausteet, välineet ja koneet sekä ravintoaineisiin, elintarvikkeisiin ja ruokalajeihin liittyvät tiedot. Tässä ajassa on hyvä muistaa, että erilaisia ruokarajoitteita ja ruokavalioita tulisi huomioida ja valmistaa pottuvoi kasvismaitoon ja kasvisrasvaan. Nimittäin maidolle allergisella ja vegaanilla jää pottuvoi syömättä, jos pottuvoi on tehty punaseen maitoon ja voihin.
Pottuvoin tekemisiin sisältyy myös hiljaista tietoa, jota ei ole vielä määritelty tai ei välttämättä voida määritellä tai sitä ei osaa sanoittaa miksi toimii niin kuin toimii. Hiljainen tieto näkyy niin perunasoseen tekemisessä eli taidossa kun siihen sisältyvissä taidon tiedoissa ja sisältötiedoissa.
Muuten. Sitä oikeaa pottuvoita ei ole olemassakaan. Pottuvoihinkin kietoutuu meidän elämän kokemukset, elinympäristöt ja arvot. Tärkeää onkin oppia niitä psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja, ettei jää kaikilta koko pottuvoi syömättä kun mielensä pahoittaa. Erilaisia pottuvoin tekijöitä mahtuu tähän maailmaan.
Taitojen harjoittelu
Taitojen oppimisessa harjoittelulla on suuri merkitys. Tietämisestä pitääkin siirtyä taitamiseen ja ne ovatkin kaksi eri asiaa, vaikka liittyvätkin toisiinsa. Harjoittelusta tiedetään, että pelkkä toisto riittää vain tiettyyn saakka. Tällöin tehdään mallin mukaisesti esim. villasukat, joiden tekeminen edellyttää taidon tietoon kytkeytyvään tietoon paneutumista; tarvitaan taidon tietoa, miten kantapää tehdään ja miten kavennetaan. Lisäksi tarvitaan taidon sisältötietoa siitä millaiset puikot ja lanka hankitaan villasukkiin. Erilaiset kirjoneule- ja palmikkosukat edellyttävät taidon tavoitteellisempaa harjoittelua ja pyrkimystä taidon kehittämiseen. Opettajan tulee mallintaa ja sanoittaa taitoa, kerätä taitoon liittyvää tietoa, kannustaa ja ohjata, tukea keskittymistä, luoda mahdollisuuksia itsearviointiin, antaa palautetta sekä luoda mielikuvia, mihin suuntaan voi kehittyä.
Myös niin sanotut kriittiset kohdat ovat tärkeitä taidon oppimiseksi ja toiminnan tai tuotteen valmistumiseksi. Monelle villasukkien kantapää on muodostunut kriittiseksi kohdaksi, jonka yli ei tunne pääsevän millään opilla. Kansalaisopiston kursseja tulisikin kehittää kriittisiä kohtia opettaviksi, sillä monen innostus voi laantua kun kurssilla muilla kantapäät sujuvat suit sait.
Kaikki taidot edellyttävät mallin näyttämistä ja havainnollistamista kuvilla, kuvasarjoilla ja videoilla. Myös erilaiset psyykkiset ja sosiaaliset taidot, esimerkiksi kohtaaminen, kuuntelu, keskustelu ja kannustaminen edellyttävät taidon sanallistamista ja havainnollistamista ja paljon harjoittelua.
Näillä sanoilla toivotan kaikille hyvää tulevaa syksyä ja talvea taitojen oppimisen matkalla.
FT, AO Marja Myllykangas
Sivistysjohtaja, Sallan kansalaisopiston johtava rehtori
