Käsityön kieli on universaali ja sitä ymmärretään monesta kulttuurista käsin. Kädet auttavat käsittämään asioita ja suomenoppija oppii suomea tekemällä ja kokeilemalla. (Kuva: Katriina Leppänen)

Opetan käsitöitä luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille Espoon työväenopistossa / Omniassa. Käsityön opetus kuuluu osana opintoihin, joiden tavoitteena on oppia luku- ja kirjoitustaidon perusteet ja suomen kielen alkeet (kielitaitotaso A1.1-A1.2) sekä edistää osallistujien kotoutumista Suomeen.

Opiskelijat tulevat monista eri maista eikä heillä ole yhteistä kieltä. Lähtökohdat ovat haasteelliset. Opiskelijat eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa eikä heillä välttämättä ole aikaisempaa kokemusta koulun käynnistä. Kommunikointi tapahtuu esimerkkiä seuraamalla ja yksinkertaisten suomen kielen sanojen ja lauseiden avulla. Opettajalta tämä vaatii heittäytymistä, kekseliäisyyttä, joustavuutta ja empaattisuutta.

Käsityö on ollut oiva apu kielen oppimisessa. Käsityön kieli on universaali ja sitä ymmärretään monesta kulttuurista käsin. Kädet auttavat käsittämään asioita ja suomenoppija oppii suomea tekemällä ja kokeilemalla. Käsityön tekeminen antaa myös onnistumisen kokemuksia, iloa ja tyydytystä.

Olemme ommelleet koneella laukkuja ja penaaleja, essuja ja patakintaita. Olemme tehneet myös koruja ja paperitöitä. Erilaisiin materiaaleihin on tutustuttu kokeillen, tutkien ja keksien. Vaikka yhteistä kieltä ei ole, niin luokassa vallitsee voimakas yhteisöllisyyden tunne. Opiskelijat pitävät toisistaan huolta ja auttavat toinen toisiaan.

Käsityöllä on tärkeä rooli myös kulttuurisen vuorovaikutuksen edistäjänä. Käsityön kautta olemme voineet  käsitellä monia erilaisia aihepiirejä ja tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Opetus on lisännyt luovuutta ja kehittänyt motorisia taitoja, joita tarvitaan kirjoittamisen oppimisessa.

Kokemukseni käsityön opetuksesta luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille ovat olleet erittäin positiivisia. Käsityö on toiminut sillanrakentajana kielen oppimisessa. On hienoa huomata, että tulemme ymmärretyksi toinen toisillemme ja saamme onnistumisen kokemuksia sekä ennen kaikkea, opimme suomea ja suomen kulttuuria.

Katriina Leppänen
kädentaitojen suunnittelijaopettaja / tiimivastaava
Espoon työväenopisto / Omnia

Kuvat: Katriina Leppänen

Hankasalmen kansalaisopisto täyttää vuonna 2017 viisikymmentä vuotta. Olen ollut sen toiminnassa mukana tavalla tai toisella yli neljäkymmentä vuotta. Aluksi oppilaana kuvataidepiirissä, myöhemmin kielipiireissä, nyt viimeiset kymmenkunta vuotta opettajana taideveistopiirissä. Veistämme, vuoleskelemme upeita puureliefejä.

Olen suhtautunut myönteisesti, ihaillen, kansalaisopistoon alusta alkaen. Kansalaisopisto on antanut meille poikkeusaikojen kasvateille mahdollisuuden elinikäiseen opiskeluun ja harrastuksiin. Tuon asenteeni vaikuttavimpana alkulähtökohtana on varmaankin lapsuus- ja nuoruusajan epäoikeudenmukaiseksi koettu koulusysteemi. Elämänkoulun kokemukset ovat jalostaneet tuota asennetta koko elämää ja ihmiskuntaa koskevaksi tasa-arvon puolustamiseksi. Koska tasa-arvoinen, kaikille elämisen mahdollisuuden, toimeentulon ja koulutuksen turvaava yhteiskunta turvaa myös yhteiskuntarauhan. Toivottavasti nykyinen säästöbuumi ei kovin paljon kurita tasa-arvoa.

Minun lapsuusaikani koulutusvajetta voi perustella resurssien puutteella ja köyhyydellä, jonka taltuttamiseksi jokaisen kynnelle kykenevän oli lähdettävä oikeaan tuottavaan työhön. Tällaista tarvetta nykyisenä vaurauden aikana ei pitäisi olla.

Toivon ja rukoilen, että ihmisyys selättäisi ahneuden.

Toivotan onnea viisikymmentä vuotta täyttävälle Hankasalmen kansalaisopistolle.

Teksti: Olavi Viikki, Hankasalmen kansalaisopisto
Kuva: Wikipedia / Zache

Ennen kurssin alkua Airi Lammi piti viikon koulutuksen lähialueen suomenkielen opettajille. Opettajien oli kerättävä opetusmateriaalia valmiiksi esimerkiksi kirpputoreilta.

Perinteisesti vieraita kieliä opetetaan kouluissa ja oppilaitoksissa lukemisen ja kirjoittamisen keinoin. Käytössä on aina jonkinlaisia kirjoja ja harjoituskirjoja. Monissa kulttuureissa opitaan kuitenkin yhä kuulemalla ja näkemällä. Lukutaito on joko olematonta tai alkeellista. Pakolaisena Suomeen tulevat ihmiset joutuvat usein painimaan kohtuuttomien ongelmien kanssa kielikoulutuksissa, joissa käytetään perinteisiä menetelmiä. Suomen kielen oppiminen viivästyy ja sopeutuminen uuteen kotimaahan vaikeutuu negatiivisten kokemusten vuoksi. Seinäjoen kansalaisopistossa kokeiltiin syksyllä 2012 uutta ja erilaista kielenopetusmenetelmää 14 oppilaan maahanmuuttajaryhmälle.

Uuden vieraan kielen opiskelu aloitettiin näkemällä ja kuulemalla. Ei ollut painetta oppia heti kaikkea mitä harjoiteltiin. Aloitettiin ihan nollatasolta. Arjen sanoja kuvaavia tavaroita laitettiin pöydälle. Tavarat nimettiin ja kaikki kuulivat ja näkivät, mitä pöydälle laitettiin.  Oppilaat olivat aktiivisesti mukana ja yrittivät muistaa uusien sanojen merkitykset ja ääntämiset.  Jokaisen tunnin lopussa kaikki opiskelijat äänittivät äänityslaitteeseensa esillä olleet sanat ja asiat sekä lauseet, joita he sitten ahkerasti kotona kuuntelivat. Koko perhe saattoi osallistua kotona harjoitteluun. Ensimmäisessä vaiheessa ei käytetty kynää ja paperia. Alussa opiskelijat eivät vielä puhuneet mitään, mutta he oppivat ja ns. passiivinen sanavarasto kasvoi nopeasti. Tavoitteena oli oppia kuuntelemaan tehokkaasti. Koska kirjaa tai kynää ja paperia ei ollut, tunnilla oli keskityttävä kuuntelemaan ja seuraamaan sen kulkua. Kukaan ei päässyt harhailemaan omissa ajatuksissaan, sillä tunnin ”juoksu” vei mennessään. Koska aihepiirit olivat elämänläheisiä, tuli tuntu että kaiken tämän voin välittömästi laittaa käytäntöön. Kaikille tulee ahaa-elämyksiä, toisille enemmän kuin toisille, mutta kaikille niitä tuli. Oli mielekästä tulla tunneille.

Kurssin kaksi ensimmäistä viikkoa meni mukavasti vain seuraten ja tehden asioita opettajan kehotusten mukaan. Sitten tulikin jo tarve saada sanoa itse asioita. Kuuntelujakson jälkeen puhuminen ei enää ollut niin pelottavaa. Opiskelijat vastasivat kysymyksiin ja myös kyselivät toisiltaan. Aihepiirit laajenevat ja sanavarasto kasvoi huimaa vauhtia. Vanhat asiat kertautuvat uusien lomassa, ja siksi ei ollut paineita oppia heti kaikkea. Silti oppiminen oli nopeaa.

Seuraavassa vaiheessa tavarat ja kuvat laitettiin sivuun ja siirryttiin sanattomiin sarjakuviin ja kuvakirjoihin. Nyt opiskelijoista alkoi tuntua, että he pystyvät muodostamaan enenevässä määrin lauseita, jotka alkavat johtaa keskustelutaitoihin. Sarjakuvissa oli jo ennestään ensimmäisessä vaiheessa opittuja sanoja jokaisesta sanaluokasta. Sijamuodot alkoivat hahmottua paremmin.  Vieraat sanat poimittiin kuvista. Mennyt aikamuoto tuli käyttöön ahkerasti, ja kielen eri koukerot tulivat luonnollisesti vastaan. Niitä ei opittu kirjan vaan puhumisen kautta. Mitä enemmän opittiin sanoja ja lauserakenteita, sitä enemmän opittiin saamaan selvyyttä asioihin keskustelemalla (sanoja hieromalla). Useimmilla into kielen oppimiseen kasvoi kasvamistaan. Muutkin aikamuodot tulivat pikku hiljaa puheeseen mukaan. Kotiläksyinä jatkuivat tunneilla tehdyt äänitykset. Opiskelijoille oli muodostunut jo merkittävä ”äänitekirjasto”

Viimeiseen vaiheeseen tultaessa oli opiskelijoilla jo kova tarve saada keskustella yksinkertaisista asioista. Yhä laajenneen sanavarastonsa takia he pystyivät itse saamaan asioita selville kyselemällä. Kysymykset olivat tulleet tutuiksi, ja heillä oli oikean oppimisen meininki. Kulttuurivaiheessa opiskelumateriaaleina olivat kertomukset. Ne saattoivat olla kansainvälisesti tunnettuja satuja, tunnettujen ihmisten elämänkertoja, mitä tahansa kulttuureihin sopivia helposti ymmärrettäviä kertomuksia, joissa on juoni.  Suomen kulttuuriasiat peilautuivat myös osittain opiskelijoiden oman kulttuurin kautta, mikä läpi opiskelun oli mielekästä ja mielenkiintoista. Useimmat olivat innokkaita kertomaan oman kulttuurinsa erityispiirteistä. Se on jokaiselle arvokasta ja tärkeää.

Ryhmä opiskeli koko syksyn jouluun saakka päivittäin 5-6 tuntia. Palaute oli innostunutta ja positiivista, oppilaiden oma edistyminen yllätti heidät itsensäkin ja paikallislehden sekä muiden tahojen kiinnostus kurssia kohtaan nosti heidän itsetuntoaan huomattavasti.  Kurssilla saavutettu positiivinen asenne ja rohkeus puhua suomea antoi opiskelijoille hyvät eväät tulevaisuutta varten.

Teksti ja kuva: Päivi Väli-Torala, kielten suunnittelijaopettaja, Seinäjoen kansalaisopisto

Monet aikuiset lähtevät hankkimaan kielitaitoa kansalaisopistosta. He elvyttävät vanhaa olemassa olevaa englannin taitoa tai opiskelevat kieltä, jota he ovat aina halunneet opiskella. Tosin monilta on saattanut kouluajoista kulua jo vuosikymmen jos toinenkin. Syksyisin kokoontuu suuri joukko opintielle. Monet ajattelevat, että kieltä pystyy omaksumaan vain lapsena ja nuorena, vanhempana se on vaikeaa tai miltei mahdotonta, mutta pian he huomaavat, että iäkkäämpänäkin voi oppia kaikenlaista uutta. Nuoret oppivat helposti kaiken ulkoa. Vanhempien opiskelijoiden muisti saattaa tehdä tepposiaan sanojen opiskelussa, mutta nekin oppii sopivaa tekniikkaa käyttämällä. Aikuisen motivaatio on hyvä; kukaan ei lähde turhan takia kurssille. Lahjakkuutta on kaikilla riittävästi asioiden omaksumiseen. On tärkeää, että opettaja löytää sopivan opetustyylin ja menetelmät sekä muistuttaa taidosta oppia. Näin opiskelija löytää itselleen sopivan opiskelutekniikan. Opiston ryhmät ovat usein kohtuullisen pieniä, jolloin jokainen pääsee keskustelemaan, lukemaan ja kuuntelemaan osallistuen kielen tuottamiseen aktiivisesti. Vuorovaikutus face-to-face on erittäin tärkeää.

Käytännön kielitaito on aikuisopiskelijalle kaikkein olennaisin taito. Sen voi yhdistää harrastuksiin ja työhön. Usein on hauska puuhastella lasten tai lastenlasten kanssa. Aikuinen yrittää löytää kaikin keinoin käyttöä opiskeltavalle kielelle. Monet kertovat seuraavansa joitakin helppoja televisiosarjoja ja matkustelevat – kuka minnekin. Joku haluaa oppia kieltä, jotta voisi jonakin päivänä lukea jonkin kirjan tai seurata mieliohjelmaansa televisiosta alkuperäiskielellä. Toisille taidon hankkiminen on vain hauskaa ajan kulua. Onhan mukavaa osata vierasta kieltä ihan muuten vain, ilman mitään ylevämpiä tavoitteita.

Jokiläänin kansalaisopiston kieliluokka täyttyy englanninkielisestä puheensorinasta. English for you too 3 -kurssilla kaikki ovat löytäneet parin itselleen ja niin rupattelu voi alkaa. Ensin tiedustellaan kuulumiset tutuilta opiskelukavereilta. Useimmat ovat olleet kielikurssilla jo muutaman vuoden ajan, taito on syventynyt ja small talk alkaa sujua entistä paremmin. Tunnin aluksi kuunnellaan oppikirjan kappale ja käydään se läpi, jotta kaikki ymmärtävät sen sisällön. Sen jälkeen harjoitellaan ja opetellaan tärkeitä asioita kieliopista rakenteiden tueksi. Parasta kurssilla on se, että jokainen saa sanoa, mitä haluaa taitojensa puitteissa. Tunnelma on mukava ja leppoisa. Opettaja auttaa pahimmissa tilanteissa ja pian kaikki huomaavat, että eihän englanti ole lainkaan vaikeaa. Suorituspaineita ei kielikursseilla ole, vaan jokainen oppii itselleen tarpeellista sanastoa. Joskus vain on malttamaton, kaikki pitäisi osata mahdollisimman pian. Mutta Roomaakaan ei rakennettu päivässä – eikä edes kahdessa – kielitaitoakaan ei hankita hetkessä. Siihen menee kaikilta muutama vuosi.

Englannin osaaminen antaa menestyksen tunteen. Se avaa ovet maailman ääriin. Kielen taitajat saavat helposti uusia ystäviä. Opetuskin korostaa kulttuurien välistä viestintää. Kukapa ei haluaisi olla menestyvä! Kielen osaaminen on vahva kivijalka elämässä ja varsin tarpeellinen globalisoituvassa maailmassa.

Pian kurssilaiset suuntaavat Brittein saarille kokeilemaan kielitaitoaan käytännössä ja katsomaan kaikkea sitä, mitä he ovat lukeneet oppitunneilla kurssikirjoistaan. Kieli on taito- ja kulttuuriaine. Se on kansainvälistymistä!

Teksti ja kuvat:
Aino Koskelin, kielten ohjaava opettaja, Jokiläänin kansalaisopisto

Dublinissa kielitaitoa pääsee hyödyntämään.

– Hello!

– Hello.

– How are you?

– I’m fine, thank you.

– And how about you?

– I’m fine, too.

– Nice weather today!

– Oh, yes. Lovely.

Ajatukseni on kurssi, jossa kirjoitetaan kirjallisuuden innoittamana. Luetaan eri aikakausien ja kaunokirjallisuuden lajien tekstipaloja, mietitään niitä ja niiden tyyliä, sitten kirjoitetaan omaa tekstiä luetun inspiroimana.  Ideaan kuuluu, että kurssilaisten tekstien sisältö pysyy koko kurssin ajan samana, mutta sisällön ilmiasu muuttuu. Eli samaa tarinaa kirjoitetaan viikosta toiseen uudelleen, mutta aina eri tyylilajissa.  Näin tyylien erot korostuvat.

Sitten ajatukseni on kurssiesitteessä. Ja silloin kirjastokorttini lainausraja natisee ja paukkuu, ja pöytäni notkuvat niteistä.

Lopulta kurssi ei ole enää ajatus vaan se on. Ja tietenkin se on jotakin aivan muuta, mitä se alun perin oli ajatuksissani. Asioissa on nimittäin sellainen ulottuvuus, että kun ilmassa leijuvaan ideaan liittyy oikeita lihaa ja verta olevia ihmisiä, tulee ilmassa leijuvasta ideasta konkreettinen ja se alkaa elää omaa elämäänsä. Tämä yllättää kurssia pitävän noviisiopettajan. Oma mielikuvani kurssista oli henkistynyt sfääreissä leijuva höttö, epämääräinen aavistus Goethea, Kilpeä, Woolfia, Hemingwayta, Kiveä. Sanoja ja historiaa ja vanhoja tarinoita. Olin unohtanut, että kurssille tulee kurssilaisiakin ja heidän sanansa.  Ja mitä kattavatkaan pöytään kurssilaiset?

Mattopyykkiä, voi niin raikasta mattopyykkiä! Itkettävän ja naurattavan riipaisevaa kirjeenvaihtoa tyttären ja kuolleen isän välillä! Hiekan- ja tonnikalanmakuista panttivankidraamaa! Vanhan naisen arkipäivän aistirikkaita ajatuksia, muistoja, haaveita! Nuoremman naisen ajatuksia, muistoja, mietteitä elämästä ja elämättä jättämisestä! Keski-ikäisten nettideittailua kera mehevän totuuden! Laitapuolenkulkijan ja työssäkäyvän naisen keskustelua huoltoaseman kuppilassa!

Kaikki tämä taipuu kahdeksaan eri muotoon: kirjeeksi, mehukkaaksi romantiikan aikakauden tekstiksi, realismiksi, aaltoilevaksi tajunnanviraksi, dialogiksi, pelkistetyn napakaksi lakoniseksi tekstiksi, runoksi ja vieläpä huumoriksi. Ja jokainen muoto tuo tarinaan uusia tasoja, uusia ulottuvuuksia.

Kurssivetäjänoviisina en voi kuin ihmetellä, miten paljon enemmän ja rikkaampi kurssi on kuin sen takana ollut ajatus. Mutta ajatus ei ottanutkaan huomioon ihmisiä kaikkine luovuuksineen ja keskustelutaitoineen ja kirjallisuusrakkauksineen ja motivaatioineen ja haluineen oppia, löytää, ravistella, kokeilla, rikastua ja rikastuttaa.

Teksti ja kuva: Elina Järvinen, opettaja, Porin seudun kansalaisopisto
Kurssi Kirjoitetaan kirjallisuuden innoittamana toteutettiin Porin seudun kansalaisopistossa kevätkaudella 2013.