Käsityön kieli on universaali ja sitä ymmärretään monesta kulttuurista käsin. Kädet auttavat käsittämään asioita ja suomenoppija oppii suomea tekemällä ja kokeilemalla. (Kuva: Katriina Leppänen)

Opetan käsitöitä luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille Espoon työväenopistossa / Omniassa. Käsityön opetus kuuluu osana opintoihin, joiden tavoitteena on oppia luku- ja kirjoitustaidon perusteet ja suomen kielen alkeet (kielitaitotaso A1.1-A1.2) sekä edistää osallistujien kotoutumista Suomeen.

Opiskelijat tulevat monista eri maista eikä heillä ole yhteistä kieltä. Lähtökohdat ovat haasteelliset. Opiskelijat eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa eikä heillä välttämättä ole aikaisempaa kokemusta koulun käynnistä. Kommunikointi tapahtuu esimerkkiä seuraamalla ja yksinkertaisten suomen kielen sanojen ja lauseiden avulla. Opettajalta tämä vaatii heittäytymistä, kekseliäisyyttä, joustavuutta ja empaattisuutta.

Käsityö on ollut oiva apu kielen oppimisessa. Käsityön kieli on universaali ja sitä ymmärretään monesta kulttuurista käsin. Kädet auttavat käsittämään asioita ja suomenoppija oppii suomea tekemällä ja kokeilemalla. Käsityön tekeminen antaa myös onnistumisen kokemuksia, iloa ja tyydytystä.

Olemme ommelleet koneella laukkuja ja penaaleja, essuja ja patakintaita. Olemme tehneet myös koruja ja paperitöitä. Erilaisiin materiaaleihin on tutustuttu kokeillen, tutkien ja keksien. Vaikka yhteistä kieltä ei ole, niin luokassa vallitsee voimakas yhteisöllisyyden tunne. Opiskelijat pitävät toisistaan huolta ja auttavat toinen toisiaan.

Käsityöllä on tärkeä rooli myös kulttuurisen vuorovaikutuksen edistäjänä. Käsityön kautta olemme voineet  käsitellä monia erilaisia aihepiirejä ja tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja tapoihin. Opetus on lisännyt luovuutta ja kehittänyt motorisia taitoja, joita tarvitaan kirjoittamisen oppimisessa.

Kokemukseni käsityön opetuksesta luku- ja kirjoitustaidottomille maahanmuuttajille ovat olleet erittäin positiivisia. Käsityö on toiminut sillanrakentajana kielen oppimisessa. On hienoa huomata, että tulemme ymmärretyksi toinen toisillemme ja saamme onnistumisen kokemuksia sekä ennen kaikkea, opimme suomea ja suomen kulttuuria.

Katriina Leppänen
kädentaitojen suunnittelijaopettaja / tiimivastaava
Espoon työväenopisto / Omnia

Kuvat: Katriina Leppänen

Ennen kurssin alkua Airi Lammi piti viikon koulutuksen lähialueen suomenkielen opettajille. Opettajien oli kerättävä opetusmateriaalia valmiiksi esimerkiksi kirpputoreilta.

Perinteisesti vieraita kieliä opetetaan kouluissa ja oppilaitoksissa lukemisen ja kirjoittamisen keinoin. Käytössä on aina jonkinlaisia kirjoja ja harjoituskirjoja. Monissa kulttuureissa opitaan kuitenkin yhä kuulemalla ja näkemällä. Lukutaito on joko olematonta tai alkeellista. Pakolaisena Suomeen tulevat ihmiset joutuvat usein painimaan kohtuuttomien ongelmien kanssa kielikoulutuksissa, joissa käytetään perinteisiä menetelmiä. Suomen kielen oppiminen viivästyy ja sopeutuminen uuteen kotimaahan vaikeutuu negatiivisten kokemusten vuoksi. Seinäjoen kansalaisopistossa kokeiltiin syksyllä 2012 uutta ja erilaista kielenopetusmenetelmää 14 oppilaan maahanmuuttajaryhmälle.

Uuden vieraan kielen opiskelu aloitettiin näkemällä ja kuulemalla. Ei ollut painetta oppia heti kaikkea mitä harjoiteltiin. Aloitettiin ihan nollatasolta. Arjen sanoja kuvaavia tavaroita laitettiin pöydälle. Tavarat nimettiin ja kaikki kuulivat ja näkivät, mitä pöydälle laitettiin.  Oppilaat olivat aktiivisesti mukana ja yrittivät muistaa uusien sanojen merkitykset ja ääntämiset.  Jokaisen tunnin lopussa kaikki opiskelijat äänittivät äänityslaitteeseensa esillä olleet sanat ja asiat sekä lauseet, joita he sitten ahkerasti kotona kuuntelivat. Koko perhe saattoi osallistua kotona harjoitteluun. Ensimmäisessä vaiheessa ei käytetty kynää ja paperia. Alussa opiskelijat eivät vielä puhuneet mitään, mutta he oppivat ja ns. passiivinen sanavarasto kasvoi nopeasti. Tavoitteena oli oppia kuuntelemaan tehokkaasti. Koska kirjaa tai kynää ja paperia ei ollut, tunnilla oli keskityttävä kuuntelemaan ja seuraamaan sen kulkua. Kukaan ei päässyt harhailemaan omissa ajatuksissaan, sillä tunnin ”juoksu” vei mennessään. Koska aihepiirit olivat elämänläheisiä, tuli tuntu että kaiken tämän voin välittömästi laittaa käytäntöön. Kaikille tulee ahaa-elämyksiä, toisille enemmän kuin toisille, mutta kaikille niitä tuli. Oli mielekästä tulla tunneille.

Kurssin kaksi ensimmäistä viikkoa meni mukavasti vain seuraten ja tehden asioita opettajan kehotusten mukaan. Sitten tulikin jo tarve saada sanoa itse asioita. Kuuntelujakson jälkeen puhuminen ei enää ollut niin pelottavaa. Opiskelijat vastasivat kysymyksiin ja myös kyselivät toisiltaan. Aihepiirit laajenevat ja sanavarasto kasvoi huimaa vauhtia. Vanhat asiat kertautuvat uusien lomassa, ja siksi ei ollut paineita oppia heti kaikkea. Silti oppiminen oli nopeaa.

Seuraavassa vaiheessa tavarat ja kuvat laitettiin sivuun ja siirryttiin sanattomiin sarjakuviin ja kuvakirjoihin. Nyt opiskelijoista alkoi tuntua, että he pystyvät muodostamaan enenevässä määrin lauseita, jotka alkavat johtaa keskustelutaitoihin. Sarjakuvissa oli jo ennestään ensimmäisessä vaiheessa opittuja sanoja jokaisesta sanaluokasta. Sijamuodot alkoivat hahmottua paremmin.  Vieraat sanat poimittiin kuvista. Mennyt aikamuoto tuli käyttöön ahkerasti, ja kielen eri koukerot tulivat luonnollisesti vastaan. Niitä ei opittu kirjan vaan puhumisen kautta. Mitä enemmän opittiin sanoja ja lauserakenteita, sitä enemmän opittiin saamaan selvyyttä asioihin keskustelemalla (sanoja hieromalla). Useimmilla into kielen oppimiseen kasvoi kasvamistaan. Muutkin aikamuodot tulivat pikku hiljaa puheeseen mukaan. Kotiläksyinä jatkuivat tunneilla tehdyt äänitykset. Opiskelijoille oli muodostunut jo merkittävä ”äänitekirjasto”

Viimeiseen vaiheeseen tultaessa oli opiskelijoilla jo kova tarve saada keskustella yksinkertaisista asioista. Yhä laajenneen sanavarastonsa takia he pystyivät itse saamaan asioita selville kyselemällä. Kysymykset olivat tulleet tutuiksi, ja heillä oli oikean oppimisen meininki. Kulttuurivaiheessa opiskelumateriaaleina olivat kertomukset. Ne saattoivat olla kansainvälisesti tunnettuja satuja, tunnettujen ihmisten elämänkertoja, mitä tahansa kulttuureihin sopivia helposti ymmärrettäviä kertomuksia, joissa on juoni.  Suomen kulttuuriasiat peilautuivat myös osittain opiskelijoiden oman kulttuurin kautta, mikä läpi opiskelun oli mielekästä ja mielenkiintoista. Useimmat olivat innokkaita kertomaan oman kulttuurinsa erityispiirteistä. Se on jokaiselle arvokasta ja tärkeää.

Ryhmä opiskeli koko syksyn jouluun saakka päivittäin 5-6 tuntia. Palaute oli innostunutta ja positiivista, oppilaiden oma edistyminen yllätti heidät itsensäkin ja paikallislehden sekä muiden tahojen kiinnostus kurssia kohtaan nosti heidän itsetuntoaan huomattavasti.  Kurssilla saavutettu positiivinen asenne ja rohkeus puhua suomea antoi opiskelijoille hyvät eväät tulevaisuutta varten.

Teksti ja kuva: Päivi Väli-Torala, kielten suunnittelijaopettaja, Seinäjoen kansalaisopisto