Tokihan taito hieman ajan oloon kasvoikin ja nyt kun katson kotona ympärilleni, niin näen useitakin kätteni töitä: on koivuinen ruokapöytä, lasiovinen vitriini, useita vaatelaatikostoja. Lapsillekin on lähtenyt mukaan muun muassa senkkiä, yöpöytää ja kapiokirstua.

Aina loppukesästä alkaa tulevan kauden suunnittelu. Kyselen kotona mitä mahdollisesti olisi tarpeen tehdä, samoin kun ollaan yhteyksissä lapsiin. Toki talvella on käyty kaatamassa uudet puut kuivamaan tulevia tarpeita varten. Ylivuotisia, omasta metsästä haettuja tarvispuita odottelee varastossa ja vapaalla kädellä piirustettuja kuvia tehtävistä tarviskaluista on pöydännurkalla. Joskus yöllä kun uni ei meinaa tulla, mietin jotain tulevan työn yksityiskohtaa: miten sen teen ja miltä sen mahdollisesti tulee näyttää.

Mistä lie tulee se tunnelma ja yhteishenki mikä vallitsee, ainakin siinä ryhmässä missä itse kuljen. En tosin ole kuullut kielteistä muistakaan ryhmistä. Kaveria ei jätetä. Jos vain näyttää, että joku tarvitsee apua tai lisäkäsiä, niin heti kyllä toinen on valmis auttamaan. Puutavaraa, liimaa, ruuveja ym. ollaan jopa mielellään antamassa tai lainaamassa. Pieni kahvihetki, joka vietetään kesken rupeaman, on aika, jolloin pannaan maailman asioita järjestykseen, hyvässä hengessä tietenkin.  Monia ihmisiä on minun aikanani kerhossa käynyt, kuka vuoden, kuka useamman, ja aina kun kaupungilla nähdään, on meillä ainakin yksi puheenaihe heti kielenpäällä: puutyökerho. Täällä syrjäkylän koululla järjestettävä puutyökerho on minulle ainut yhteiskunnan järjestämä sosiaalinen tapahtuma johon voin osallistua niin, ettei minun tarvitse ajaa keskustaan. Vielä minä ainakin kymmenkunta vuotta jaksaisin kerhossa kulkea.

Kyllä ei ole ihmisen hyvä olla yksin.

Teksti: R. Pöyliö, eläkeläinen

Mirja Mäkinen on kokeillut hieman erilaisen pöntön rakentamista. – Avaussysteemin avulla etupaneeli irtoaa helposti putsausta varten, Mäkinen näyttää.

Jaakkolan koulun teknisen työn luokassa tuoksuu puu. Tuula Miekkavaara viimeistelee ensimmäistä linnunpönttöään. Opettaja Sauli Syväjärvi on luokan perällä auttamassa toista opiskelijaa sirkkelin käytössä.

– Mulla on pieni rivitalopiha, kokeilen pönttöä omenapuuhun, Tuula Miekkavaara kertoo. – Talitintti tai kirjosieppo siihen voisi tulla.

Mirja Mäkinen on kokeillut hieman erilaisen pöntön rakentamista. – Avaussysteemin avulla etupaneeli irtoaa helposti putsausta varten, Mäkinen näyttää.

Linnunpöntön rakennuskursseja on pidetty Keravan Opistolla muutaman vuoden ajan. – Mukana on ollut aikuisten lisäksi lapsia ja lapsenlapsia, Sauli Syväjärvi kertoo.

Tänä vuonna opisto järjesti kurssin lisäksi Miljoona linnunpönttöä -luennon, jolla kannustettiin keravalaisia osallistumaan Ylen kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on miljoona uutta rekisteröityä linnunpönttöä toukokuuhun 2017 mennessä. Lintuharrastaja ja -valokuvaaja Samuli Haapasalo kertoi luennolla pönttöjen materiaalien ja sijoittamisen lisäksi niiden merkityksestä lintujen suojelussa.

Tuula Miekkavaara osallistui Sauli Syväjärven vetämälle linnunpönttökurssille Keravan Opistossa.

Ajankohtaisen kampanjan lisäksi luento liittyi Kerava Akatemiaan, sarjaan yhdistysten kanssa suunniteltuja luentoja. Keravan ympäristösuojeluyhdistys on yksi Opiston pitkäaikaisista yhteistyökumppaneista. Ennen luentoa Tuula Miekkavaara luuli, että linnunpöntön laittaminen vaatii tikapuilla keikkumista, mutta tietää nyt, että kaksi metriä on sopiva korkeus. – Nyt yltää huoltamaan maasta käsin. Puhdistushan on tärkeää. Se täytyy tehdä pakkasilla ja hanskat kädessä, Miekkavaara tietää.

Rakennuskurssille osallistui myös 5-vuotias Veikko Virkanen ukkinsa Seppo Nuppolan kanssa.  – Pönttö tehtiin isänpäivälahjaksi, pohjaan oli kolvilla yhdessä poltettu omistustekstit, Veikon äiti Kirsi Nuppola kertoo. – Täysin yllätys isälle pönttö ei ollut, sillä Veikko oli kurssilta tullessaan kysellyt, mihin huomisen pönttöyllätyksen voi piilottaa.

Tuula Miekkavaara suunnittelee jo seuraavaa pönttöä. – Voisin laittaa pöntön mökillekin, sinne voisi tulla vähän erilainen. Muuten tekisin kotona, mutta ei ole työkaluja. Täällä voin tehdä erilaisia reikiä eri lintuja varten, Miekkavaara innostuu.

Yhdistysten lisäksi Keravan Opisto tekee tiivistä yhteistyötä myös muiden paikallisten ja ulkomaisten kumppaneiden kanssa. Opisto oli mukana kansainvälistäkin näkyvyyttä saaneessa Keravan Taidemuseon Our pink house -virkkausprojektissa. Kerava kodiksi -hankkeessa puolestaan yli 40 maahanmuuttajanaista on tutustunut paikkakuntaan ja paikallisiin liikunnan avulla. Kädentaitojen Tietotaitoviikolle keväällä 2016 osallistui 20 opettajaa ympäri Suomen. Opisto on lisäksi ollut partnerina ja koordinaattorina useammassa EU:n rahoittamassa hankkeessa, uusimpana opettajien täydennyskoulutuksen Telle-hanke.

Teksti ja kuvat: suunnittelija-koordinaattori Sanna Iranta, Keravan Opisto

1986 alako lähistölä Rovala-opiston puukkokurssi ja miehän ilimotin itteni sinne. Mulla oli maasepän tekemä leukun terä ja siihen mie sain kurssin aikana tehyksi kahavan ja tupen. Se roikku mulla vyössä vuosia mettäreissuila, toimi kirvheenä ja nylykypuukkona, oli hyvä hirven palottelussa ja nyt se on kunniapaikala ku en ennään mettästä.

Siitä tuli sytyke, ku syksypuolele kääntyy niin alakaa kattelemhan Rovalan esithejä, että mitä sieltä nyt löytys. Rakhaimpani kans olema palijolti yhessä käyty. Vähän katteltu, että mikä se nyt passais ja haettu uusia käjentaitoja.

Kävimä vuojen pajukurssia, vieläki on niitä hökötyksiä kotona ja tutuilekki annethin. No, tietenki ATK-kurssi ja sitte kuvankäsittely. Yhtenä kevhäänä lyhytkurssi tervanpoltosta. Joo – ihan tosi. Viimi kesänäki poltima mökilä satsin tervaa, vain siksi ko se on niin mukavaa. Määränsähän sitäki nykysin tarttee.

90-luvun alussa oli Shamaanirummun-tekokurssi ja se oli mielenkiintonen. Ohojaaja oli kuulemma entinen hauvankaivaja, totta se oli vähän saanu oppia tuonpuolisesta. Hyvin se opasti. Talavela tehin yhen malliksi, ettei taito unohu.

Sitte oli kehyskurssi ja sieltä opin, että ”ulospursuavan liiman määrä ei korreloi sauman pitävyyteen”. Sen muistan ikäni.

Puukkokurssila kävin nelijänä vuotena ja sain kolomesti ehot, olen aina perustani tekemiseni hyvän pohojan varhaan. Nyt kehtaan jo näyttää toisillekki tekemiäni puukkoja tuppinheen.

2000-luvula ku olen jo eläkeukko, pääsin puutyöryhymän ”Päivänikkarit”, jäseneksi ja siinä olen ollu siitä asti ja olen niin kauon ku jaksan taikka toiset minut erottaa. Sahanpurua ja höylänlastua olen palijon teheny.

Vuosi sitte opettelima viikinkiketjujen tekoa ja viimi syksynä alotin ”lasityöpajassa” ja se jatkuu nyt tammikuussa. Siistiä lautasia on sieltä kotia tullu.

Mikähän se olis uus kurssi, oliskhan flamenkko? Sais nuihin nivelhiin vähän liikettä, kato ku liike tekkee hyvvää…

Teksti paikallisella murtheela: Timo Leppälä, Rovala-Opisto