Englantilainen Agatha Christie (1890-1970) on yksi kaikkien aikojen suosituimpia dekkarikirjailijoita.

ABC-murhat, Kuolleen miehen huvimaja ja Kohtalon portti. Kohti näitä ja monia muita Agatha Christien dekkarien tapahtumapaikkoja lähti äitienpäivänä neljätoista innokasta englannin opiskelijaa Keravan Opistosta. Englannin opintomatka suuntautui tänä vuonna Torquayhin, Englannin Rivieraksikin kutsutulle Torbayn alueelle Lounais-Englantiin. Perillä odotti viikon intensiivinen englannin kielen opiskelu Torquay International Schoolissa (TIS) sekä runsas Agatha Christie -painotteinen oheisohjelma.

TIS tarjosi erinomaiset puitteet englannin opiskelulle. Aamupäivisin jokainen opiskeli omaa tasoa vastaavassa kansainvälisessä ryhmässä ja parina iltapäivänä suomalaisryhmissä. Koulussa oli samanaikaisesti opiskelijoita mm. Sveitsistä, Saksasta, Japanista ja Omanista. Varsin kansainvälistä joukkoa siis!

Keravan Opiston opintomatkalaiset Torquayssa keväällä 2017

Koska oltiin Torquayssa, kuuluisan dekkaristi Agatha Christien synnyinkaupungissa, tutustuttiin moniin hänen elämäänsä liittyviin paikkoihin. Kaupunkikiertokävelyllä näimme mm. Princess -laiturin, jossa Agathalla oli lapsena tapana käydä rullaluistelemassa, sekä Grand Hotellin, jossa Agatha vietti kuherruskuukautta ensimmäisen miehensä Archie Christien kanssa jouluaattona 1914. Lähellä koulua sijaitsi sairaala, jossa Agatha työskenteli sairaanhoitajana ensimmäisen maailmansodan aikaan. Sairaalan apteekissa töissä ollessaan Agatha oppi paljon myrkyistä, mitä tietämystä hän myöhemmin käytti kirjoissaan.

Oheisohjelman kohokohta oli vierailu Agatha Christien kesäkodissa Greenwayssa. Oppaat kertoivat mielenkiintoisia asioita niin talosta kuin sen suuresta puutarhasta. Näimme mm. nuken, jolla Agatha leikki lapsena ja hänen makuuhuoneessaan pääsimme kuulemaan Agathan ääntä vanhalta nauhoitukselta. Talo oli täynnä tavaroita, joita Agatha ja hänen toinen miehensä arkeologi Max Mallowan olivat tuoneet matkoiltaan.

Opintomatkalaiset ehtivät myös Eden Projectiin Cornwelliin.

Opintoviikon päätteeksi kävimme vielä Eden Projectissa Cornwallissa. Sen on suunnitellut Sir Grimshaw ja se on yksi Englannin tämän hetken suosituimmista nähtävyyksistä. Eden Projectissa on vanhaan louhokseen rakennettu valtavat suuret kasvihuoneet, biomit, joissa pääsee näkemään ja kokemaan niin sademetsän kuin Välimeren ilmastot.

Oli hienoa kulkea Agatha Christien jalanjäljissä, mutta suurin anti matkasta oli kohentunut englannin kielen taito ja ennen kaikkea uusi rohkeus puhua kieltä. Varsinkin ne opiskelijat, jotka majoittuivat isäntäperheissä, pääsivät näkemään aitoenglantilaista elämää ja puhumaan äidinkielisten kanssa arkipäivän tilanteissa.

Opintomatka järjestettiin Keravan Opiston ja aikuisopistojen kielimatkoihin erikoistuneen White House EG:n yhteishankkeena. Matkanjohtajana toimi Keravan Opiston kielten suunnittelijaopettaja Mari Heikkinen. Tämä oli järjestyksessä 4. yhteistyönä järjestetty matka. Aiemmat matkat ovat suuntautuneet Yorkiin, Chesteriin ja Bournemouthiin. Saa nähdä mistä löydämme itsemme ensi keväänä.

Teksti ja kuvat: kielten suunnittelijaopettaja Mari Heikkinen, Keravan Opisto
Juttu on julkaistu myös Keravan Opiston blogissa.

Naran puistossa

Kaikki alkaa väkevästä ja värisyttävästä unestani huhtikuussa 2015; olen Japanissa, jossa en ole koskaan käynyt, mutta oloni on satumaisessa maisemassa kevyt kera kudonnan opiskelijani Mayumin. Päivänvalossa uskallan kysyä, että lähtisikö Mayumi minun ja muutaman opiskelijani kanssa Japaniin.

Kyllä. Päätämme tehdä unestani totta. Syksyllä alkaa ahkera suunnittelu, varovainen opiskelijoiden kysyminen matkalle mukaan, kirjojen lukeminen, aikataulujen selvittäminen, matkatoimistojen kilpailuttaminen ja uskalluksen kerääminen. Silkkipaperisen ohut unelma alkaa hahmottua matkapapereiksi Mayumi Niirasen avulla ja origamilinnun siivet saavat Finnairin lentolipun muodon.

Nishikin kudontakeskuksen asiantuntija

Maaliskuun lopussa 13 Kaukametsän opiston, vapaan sivistystyön opiskelijaa yhteensä kuudelta eri kurssilta sekä hieman värisevä opettajansa lähtivät kohti Japania, Osakaa. Siellä meitä jo odotteli Mayumi kera juuri avautuvien kirsikankukkien. Henkilökohtainen palvelu käynnistyi heti lentoasemalta ja sitä riitti hymyjen kera liikenteenohjauksesta hotelleihin, supermarketeista temppeleihin. Aloitimme matkamme historiallisesta Narasta puistoineen ja peuroineen. Ensimmäisenä iltana, kevättuulen keveissä suudelmissa luimme ääneen toisillemme haiku-runoja puistossa. Uneni on alkanut uudestaan, mutta nukkumaan ei malttaisi mennä.

Narassa opiskelimme rakennustekniikkaa maailman suurimman puurakennuksen äärellä ja pohdimme patsaiden kauneutta, puupiirroksia ja japanilaisen taiteen vaikutusta länsimaiseen taiteeseen. Siirtyessämme Kiotoon koimme pienen maanjäristyksen ja pääsimme perinteisiä kudontataitoja ylläpitävään Nishikin silkkikutomoon, joka raotti kameroilta piilossa todellisia, ikivanhoja taidon salojaan.

Hääpari Gionissa

Hengästyimme lankojen määrästä ja ohuudesta, kutojien sitkeydestä ja silkin sivistyneestä säihkeestä. Opiskelimme kimonoja geishojen kulkiessa kauniisti ohi opintohetkemme kuin ajatuksen voimalla olisimme heidät tilanneet paikalle. Kiotossa pääsimme mukaan paikallisen yliopiston päättäjäisjuhliin, näkemään hääparin heidän aloittaessa yhteistä taivaltaan ja harjoittelemaan ensimmäisiä askeleita tiellä teen syvimpään olemukseen teeseremoniassa.

Kultaiset ja hiljaiset temppelit hurmasivat kauneudellaan ja puutarhoillaan. Yksinkertainen, mietitty, hillitty kauneus hiljensi katsomaan tarkemmin opintotehtävien avatessa yksityiskohtien hienouksia, sammakkojen loikkia ja lintujen siipiä. Keisarit laskeutuivat opintopiirin keskuuteen ja lyhdyt loistivat tiellämme.

Dotomborissa, Osakassa

Osaka antoi uudenlaisen miljoonakaupungin pulssin: luotijunat, pilvenpiirtäjät, teknologian keskuksen kuhisevat kadut, modernin taiteen museo tulkintoineen länsimaisesta taiteesta, viehkeät neitokahvilat ja kilometrien mittaiset kauppakadut näyttivät maan moninaiset kasvot. Opintotehtävissä avasimme tulevaisuuden näkymiä, löysimme samuraiden jälkeläisiä, kauppaa ja kontakteja.

Hiroshima hiljensi puistoissaan ja museoissaan. G7-maiden edustajat tulivat perässämme miettimään maailman makuuasentoa rauhaa kainaloissaan. Tussipiirrosmainen, pyhä Miyajiman saari huokui rauhaa, vaikka sää estikin suuret suunnitelmamme vuoren valloituksesta. Hetken vain olimme, sillä kukaan ei saa syntyä eikä kuolla pyhällä saarella.

Miyajiman torii-portti

Kymmenen päivää haihtuivat vauhdilla, mutta kokemusten sulattelemiseen ja todelliseen asioiden ymmärtämiseen menee paljon pidempi aika – kenties tämä opintomatka ei lopu koskaan, vaan oli pieni maistiainen suuren oppimisen lähteen virkistävästä vedestä. Elinikäisen oppimisen japaninkielinen termi,michi, avautuu meille vähitellen. Matkalla mukana ollut opiskelija kirjoitti matkan jälkeen kokemuksistaan seuraavasti:

Maailma luo paljon ahdistavia tuntemuksia, mutta vastapainoksi tarvitsemme kauneutta, iloa, lämpimiä mielen ailahduksia. Kaikkea tätä positiivisuutta sain tältä matkalta, mikä omalta osaltaan edesauttaa psyykkisen ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä iän karttuessa.

Ryhmäkuva opintomatkalaisista Enkoujissa, Kiotossa

Opintotehtävien lisäksi ryhmämme oppi monia asioita kuin huomaamattaan: matkustamisen moninaisuutta, estetiikkaa, ystävyyttä, palvelua, kohteliaisuuksia, säästäväisyyttä, kysymään neuvoa ilman yhteistä kieltä, toisten huomiointia, sitkeyttä, uusia ruokalajeja, kellontarkkaa toimintaa, ruuhkassa liikkumista ja kauneutta yksityiskohtien viimeistelyssä. Nähty, kuultu, koettu, maistettu ja haistettu jäsentyvät vähitellen opeiksi, iloksi ja voimaksi elämään.

Jään jännityksellä odottamaan seuraavaa untani.

Teksti ja kuvat: suunnittelijaopettaja Sini Sarén, Kaukametsän opisto
Julkaistu myös Kajaanin kaupungin kulttuuriblogissa

En muista, oliko ketään lopullisesta ryhmästä paikalla tuona ensimmäisenä kertana. Mutta mieleen jäivät opettajamme Vera Chestakovan mukaansa tempaava innostus ja lupaus, että mukaan pääsyn esteenä ei ole puuttuva venäjänkielen taito, vaan ennakkoluuloton asenne. Miehelläni ei ollut kielen alkeitakaan hallussa ja minulla hyvin hatara pohja kouluajoilta yli kolmenkymmenen vuoden takaa, muistin muutamia sanoja ja jotakuinkin aakkoset.

Tapaamisia meillä oli kevään mittaan muutamia. Väki vaihtui, mutta lopulta porukkaan jäi kolmetoista matkalaista opettajan lisäksi. Lähes kolmen viikon matkan sopiminen lähtö- ja paluupäivineen on kuitenkin suuri asia ja kesäloman satuttamien tuolle ajalle ei kaikille onnistunut, joten lähtijöiden määrä vaihteli kevään aikana. Matkaan lähteneessä ryhmässä oli kymmenen naista ja neljä miestä, aviopareja oli kolme ja ikäjakauma noin kaksikymppisestä yli kuusikymppiseen. Kaikki lähtijät olivat minulle ennestään tuntemattomia, vaikka olenkin asunut melkein koko ikäni Lappeenrannassa.

Matkaan lähdettiin helluntaina 31.5.2009 Vainikkalasta klo 21.34 lähtevällä Moskovan junalla. Vaunuosaston neljän hengen hytit oli jaettu jo etukäteen, joten sinne sitten ahtauduimme kaikkine laukkuinemme. Otin paikan yläpetiltä. Viipurin kohdalla kohotimme maljan hyttipariskunnan kanssa ja siinä jo tuntui, että eiköhän tässä pärjätä ja toimeen tulla (tosin ystävämme Seppo totesi vasta useamman matkustuspäivän jälkeen, että yllättävän hyvinhän tämä sujuu).

Huonosti nukutun yön jälkeen olimme Moskovassa. Otimme matkatavarat mukaan ja ahtauduimme niiden kanssa bussiin ja lähdimme tutustumaan Moskovan nähtävyyksiin. Kävimme Kremlin alueella, Punaisella torilla, Gum-tavaratalossa ja kurkistimme muutamaan kirkkoon ja ehdimme kuunnella munkkien kuoroa. Loppupäivän vietimme Gorkin puistossa. Venäjällä vietetään kerran vuodessa Lasten päivää, joka sattui juuri tuolle päivälle (1.6.). Sen takia huvipuistossa ei myyty olutta. Moskovassa oli hellepäivä ja kun sitten illalla nousimme Jaroslavin asemalta Siperian junaan, uni tulikin nopeasti.

Yöllä ohitimme Niznij Novgorodin, maanantaiaamuna 2.6. juna pysähtyi Kirovin asemalla, illalla olimme jo Permissä. Seuraavana yönä osa matkalaisista oli käynyt kävelyllä Ekaterinburgissa. 3.6. keskiviikkona juna pysähtyi Omskissa, Barabinskissä ja Novosibirskissä. 4.6. torstaina juna pysähtyi 20 minuutiksi Krasnojarskissa ja kohta ylitämme Jenisein. Samana päivänä pysähdymme Ilanskij:ssa ja Tajsetissa. Tajsetissa BAM-rata erkanee Siperian radasta.

5.6. perjantaiaamuna juna oli Irkutskin asemalla. Irkutskissa jää monia länsimaalaisia matkustajia pois junasta, koska he jatkavat matkaa Ulan-Batorin kautta Pekingiin. Minä ja miehenikin olimme vähällä jäädä tuolle asemalla yöpuvut päällä ilman matkapuhelimia ja rahaa, mutta se onkin jo toinen tarina! Perjantaina saimme ihailla Baikalin rantoja, sillä juna kiersi järveä monta tuntia. Seuraava pysähdys oli Burjatian pääkaupungissa Ulan-Udessa. Samana päivänä juna pysähtyi vielä Hilokissa ja Citassa.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä vaunun pyöristä alkoi kuulua outoa kirskuntaa, ja juna heittelehti puolelta toiselle, välillä tuntui että pää oli menossa alamäkeen. 6.6. lauantaina maisemat olivat muuttuneet tunturimaisemaksi. Täällä kukkivat valkoiset vuokot, oranssit kullerot ja jotkut liilan väriset kukat, joita en tunnistanut. Kotipihan pihlaja-angervot näyttivät kasvavan täällä luonnossa.

Sunnuntaina 7.6. olimme Habarovskissa, jossa hyvästelimme uudet ystävämme Svetan ja Vanjan. Nuoresta parista oli tullut junamatkan aikana lähes ryhmämme jäseniä. Tapasimme heidät vielä uudelleen paluumatkalla, kun juna pysähtyi Habarovskissa. He halusivat nähdä vielä meidät ja antoivat meille jokaiselle hienon käsinkirjoitetun Venäjän värein ja vaakunoin koristetun kortin muistoksi. Pariskunta asui Moskovassa ja matkusti Habarovskiin tapaamaan Vanjan asepalvelusta suorittavaa veljeä. He viettivät vielä muutaman päivän Habarovskissa ja palasivat sieltä kotiinsa Moskovaan eri junalla kuin me.

Maanantaiaamuna 8.6. olimme perillä Vladivostokissa. Tuntui ruhtinaalliselta päästä hotellissa suihkuun ja valmiiseen aamiaispöytään ja aloittaa kaupunkiin tutustuminen kauniissa ja lämpimässä alkukesän säässä.

Vladivostokissa olimme maanantaista perjantaihin. Kaupunki on vilkas, nykyaikainen kaupunki, jonka asukkaat ovat ulkonäöltään länsieurooppalaisia. Turisteja kaupungissa ei ole liiemmin ollut ja paikalliset suhtautuivat meihin uteliaan ystävällisesti. Taisivat he olla vähän ihmeissään, kun kerroimme matkustaneemme sinne junalla Suomesta asti. Japanin läheisyyden huomasi siitä, että suuri osa autoista oli japanilaisia katumaastureita, joissa oli ratti oikealla puolella.

No miten ajan saa kulumaan junassa, kun matkustetaan ensin Vainikkalasta Moskovaan ja 9289 kilometriä Moskovasta Vladivostokiin ja vielä sama matka takaisin? Tämä kysymys on esitetty usein minulle ja vastaus on, että aika kului uskomattoman nopeasti. Paluumatkalla, kun lähestyimme Moskovaa, tuntui jo haikealta, että kohta ollaan perillä ja matka loppuu. Aikaero Suomen ja Vladivostokin välillä on yhdeksän tuntia. Junan kello oli Moskovan ajassa ja omat kellot olivat milloin missäkin ajassa. Kellonajan kysyminen sai yleensä aikaan hervottoman naurunpyrskähdyksen.

Koska olimme kielikurssilla, meillä oli oppitunteja aamupäivällä ja iltapäivällä. Vera-opettaja jakoi kurssilaiset kolmeen ryhmään. Kukin ryhmä työskenteli omassa hytissään ja opettaja kävi opettamassa vuorotellen ryhmiä, toiset tekivät sillä aikaa tehtäviä yksin tai ryhmissä. Opettaja oli varustautunut kiitettävällä määrällä materiaalia, joten työtä oli niin paljon kuin vain jaksoi tehdä.

Käytännön harjoitusta saimme, kun kävimme pysähdyspaikoilla asemalaiturilla ostamassa paikallisilta myyjiltä elintarvikkeita.

Kielitaitoa sai myös harjoittaa vaunuemäntien, ravintolavaunun henkilökunnan ja muiden matkustajien kanssa.

Rutiinit pitää hoitaa myös junamatkalla. Aamulla oli tietenkin hoidettava siistiytyminen päivää varten, eli jonotusta junavaunun vessaan hampaiden pesuun. Muuten peseytyminen hoituikin kosteuspyyhkeiden avulla. Menomatkalla pesin kerran hiukset vessan lavuaarissa, paluumatkalla saimme käydä yhden kerran pientä korvausta vastaan suihkussa ensimmäisen luokan vaunussa.

Jokaisessa vaunussa oli nykyaikainen ”samovaari”, josta sai kiehuvaa vettä murukahvin tai teen valmistamista varten. Aamu- ja välipalat koostuivat mukaan otetusta kuivamuonasta ja säilykkeistä.

Pysähdyspaikkojen asemalaitureilta ostimme kaalipiirakoita ja muita leivonnaisia. Illalla kävimme koko porukalla junan ravintolavaunussa syömässä lämpimän aterian.

Kun ei ollut oppitunteja, aika kului maisemia katsoessa ja hyteissä tai vaunun käytävällä seurustellessa. Moskovasta Irkutskiin on matkaa 5190 kilometriä, ja harmaa maalaiskylä toisensa jälkeen vilahtaa ohi. Välillä on muutama miljoonakaupunki, mutta muuten samanlaista maisemaa, jota vain jaksoi ja jaksoi katsella. Vasta Baikalilta lähtien maisemat muuttuivat jylhemmiksi ja kasvillisuuskin oli rehevämpää. Olin varannut monta kirjaa matkalukemiseksi, mutta ehdin lukea vain yhden. Minulla oli mukana iso Venäjän kartta, josta oli helppo hahmottaa maan laajuus ja junan reitti. Menomatkalla tein muistiinpanoja, mutta nekin harvenivat loppua kohden. Paluumatkalla vietimme syntymäpäiväjuhlat, joihin valmistimme salaa esityksiä (tietenkin venäjäksi!). Itse sankari oli tietämätön kaikesta touhusta ja hänen ilmeensä olikin sitten kuvaamisen arvoinen, kun hänet saateltiin koristeltuun ravintolavaunuun.

Matkalta sain uusia ystäviä ja unohtumattomia elämyksiä. Kokemuksesta rohkaistuneina matkustimme mieheni kanssa useammankin kerran Pietariin junalla. Antti Tuuri perustelee junamatkailijaksi palaamistaan kirjassaan ”Matkoilla Euroopassa” näin: ”matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen”. Minusta tämä ajatus toteutui tällä Vladivostokin matkalla.

Teksti: Riitta Tamper
Kuvat: Tuomo Tamper

Valkon kansalaisopiston Berliini-aiheisella luentokurssilla keväällä 2013.

Munkki, makkara, muuri… Mikä muu sanoja yhdistää, kuin että ne alkavat samalla kirjaimella? Mennessäni Berliini-sarjan ensimmäiselle luennolle yritän haalia kasaan muistin perukoille ja lokeroihin unohtuneita nimiä, sanoja, kuvia. Mitä tiedän, mitä muistan Berliinistä? Vähän, mitättömän vähän!

Ajatus opintomatkasta Berliiniin syntyi erään henkilöstökokouksen päätteeksi, kun opistomme kieltenopettaja Jarmo Sihvonen kertoi lukiolaisten leirikoulumatkasta.

–Mekin halutaan lähteä Berliiniin, totesi eräs kollegoista.

Samalta istumalta päätettiin, että Valkon kansalaisopiston kevään 2013 ohjelmaan tulisi Berliini-aiheinen luentokurssi, joka huipentuisi kesäkuun alussa toteutettavaan opintomatkaan.

Avausluennolla saamme oppaaksemme Riitta Sinkkosen, joka vie opintoryhmämme aikamatkalle läpi kaupungin vuosituhantisen historian. Berliini-tiedostooni tulvii sotia ja rauhansopimuksia, kuninkaita ja hallitsijoita, raja-asemia, voitonmerkkejä, uhreista muistuttavia ristejä… Kahden viikon hauduttelun jälkeen Hannu Marttilan kirjallisuusluennolla historian yleinen henkilöityy romaanikerronnan yksityiseksi: kohtaloiksi, kokemuksiksi, tunteiksi ja tunnelmiksi – eletyksi ja kerrotuksi elämäksi.

Berliini muodin, taiteen ja arkkitehtuurin mekkana avautuu Mirkku Kullbergin esittämien kymmenien valokuvien kautta katuina, rakennusmassoina, monumentteina, torinvarren kahviloina, museoina, ravintoloina… Ryhmässä kuhistaan: Café Einsteinissa päätetään nauttia ensimmäiset iltapäiväkahvit. Stefissä on illastettava ainakin kerran, kunhan on ensin katsastettu Boroksen galleria. Trabiajelulle mennään porukalla. Matkasuunnitelma muhii mielessä, kypsyy pikkuhiljaa.

Viimeisen luennon aiheena on kylmän sodan aikainen politiikka ja Berliinin rooli EU-kaupunkina. Erkki Teräväinen palauttaa mieliimme, minkä olemme halunneet unohtaa. Brezhnev ja Hoenecker, kuoleman suudelma. Ydinkärkiohjukset, piikkilankaesteet, raja-asemat, muuri. Sepä se, muuri. Muistista palautuu mustavalkokuvia, telkkariruudussa nähtyjä uutisia, dokumenttiohjelmien torjuttua kuvastoa. One forgets so soon – mutta miten se sanotaan saksaksi?

Luennot on pidetty ja kuultu. Aivan vielä ei pakata laukkuja, mutta matkakuume on jo nousemassa…

Teksti ja kuvat: Eija Temmes, Valkon kansalaisopiston rehtori, Berliini -kurssin suunnittelija ja ryhmän jäsen sekä unohtuneita saksankielentaitoja opintoryhmässä kertaava elämänikäinen opiskelija