Tietäväisen saliin Tohmajärvellä kokoontuu kerran viikossa viitisenkymmentä innokasta tanssijaa. Ryhmässä tanssaavat niin kokeneet kuin vasta-alkajatkin toisiaan tukien. 

Kieli keskelle suuta ja menoksi. Hidas, hidas, nop nop!

Tohmajärven kansalaisopiston Saanko luvan? -tanssikurssilla opiskellaan yleisimmät lavatanssiaskeleet. Ryhmässä on kokeneempia parkettien partahöyliä ja mukana tanssivat myös aloittelijat, ”parkettien partavaahdot”. Sulassa sovussa, tietenkin. Tanssinohjaaja Auli Kemppaan mukaan konkaritkin treenaavat tekniikkaa, ja samoilla askelillahan ne tanssivat vasta-alkajatkin.

Askelkuvioiden harjoittelu aloitetaan aivan perusteista, tanssiasennosta lähtien. Tanssi mielletään monesti lähtevän jaloista, mutta tanssissa käytetään koko vartaloa varpaista päälakeen. Korvien välikin on koetuksella ja alkuun homma vaatii keskittymistä.

Aluksi lähdetään opettelemaan, kuinka perusaskeleilla edetään yhteen suuntaan. Ja kun tämä on opittu, mukaan tulevat käännökset ja kokeneimmille oppilaille on opettajalla tarjottavana haastavampia kuvioita. Ja rytmikin tulisi pitää vauhdissa mukana.

Tanssissa ei tunneta tasa-arvoa – mies vie. Aina. Viejiä näytti tosin kurssilla olevan nuukanlaisesti, lisääkin mahtuisi miehiä mukaan.

Tanssi on myös oivaa liikuntaa ja hauskaa sellaista. Kuin huomaamatta kurssin aikana parketilla tulee pyörähdeltyä yli kaksi tuntia, tansseissa jopa neljä tuntia. Ja hymy kestää huulilla. Yksi jos toinenkin oppilas kertoi paidan kastuvan illan aikana ja monelle kuulemani mukaan vaikkapa lenkille lähtö olisi vähemmän houkuttelevaa. Tanssikurssi, jos mikä, on myös sosiaalinen tapahtuma.

Joukossa oppi tiivistyy

Tikkalalainen Jouko Tyyni on tanssikurssilla ensimmäistä kertaa. Jouko lähti kurssille hieman ehkä ”takki auki”. Hän nimittäin luuli osaavansa tanssia.

– Täällä on oppinut tanssimaan oikein ja erottaa nyt jo oikean jalan vasemmasta, Jouko virnistää.

Jouko kertoo viihtyneensä kurssilla hyvin ja kehuu opettajan ammattitaitoa.

– Myös kokeneemmat oppilaat antavat vinkkejä, hän kehuu ryhmää.

– Liikunnan merkitys on minulle tärkeä osa tanssikurssia, muutenkin liikuntaan hurahtanut Jouko kertoo.

– Pyöräiltyä ja lenkkeiltyä tulee myös paljon. Tämä tanssikurssi on paljon sosiaalisempi tapa liikkua, silminnähden hoikistunut Jouko toteaa.

– Aloitetaan tanssit, kuuluu komento opettajan suusta. Päästän Joukon parketille. Siellä hän näyttääkin piirrättelevän kuin pilvenlaitaaä. Vai on muka kaksi vasenta jalkaa!

Teksti ja kuva: 
Teemu Jaatinen
Tohmajärven kansalaisopisto

Juttu on kirjoitettu osana Keski-Karjalan kansalaisopiston ja Tohmajärven kansalaisopiston lukuvuonna 2016–2017 järjestettyä Kirjoita, kuvaa ja julkaise -kurssia, jossa harjoiteltiin lehtijuttujen kirjoittamista ja kuvaamista. Juttu on julkaistu myös paikallislehdessä. Saanko luvan? -tanssikurssi on käynnissä Tohmajärven kansalaisopistossa myös lukuvuonna 2017–2018.

Itse osallistuin ensimmäisille kursseille entisen Vuolijoen kunnan, nykyisin Kajaaniin kuuluvassa opistossa. Liikuntakurssi oli ensimmäinen. Samaisessa opistossa olin myös 70-luvulla konekirjoituskurssin opettajana, kahdessa toimipisteessä. Toiseen toimipisteeseen lähtiessäni pakkasin autoon 16 matkakirjoituskonetta ja eikun menoksi. Innostus konekirjoitustaidon opetteluun maaseudun kylällä oli suuri, siellä oli ilo käydä. Samassa opistossa opiskelin myös venäjän kieltä. Sanotaan, että se on vaikeaa. Sitä se olikin, mutta mainio opettaja kaatoi esteen kerrallaan ja niin vain opin venäjän kieltä niin paljon, että saatoin suorittaa sen kurssit aikuislukiossa yksityisoppilaana opiskellessani. Kahtena kesänä olin kesäkursseilla 80-luvulla ja niiden antia on vieläkin muistilokeroissa.

Kaukametsän opistossa olen opiskellut harmonikan soittoa yhden lukuvuoden. Opiskelu jäi siihen, kun kerrostalokotini naapurit eivät tykänneet Metsäkukkien ja Tonava kaunoisen sävelistä yhtä paljon kuin minä! Koputuksia kuului aina harjoitteluni aikana. Kaukametsässä sain myös mahdottoman hyvää opetusta kansallispuvun teossa 90-luvulla. Puku ylläni erilaisissa juhlissa olen saanut runsaasti ihailevia kommentteja. Painonhallintakurssi taisi olla sen kurssin nimi, jonka ystävättäreni kanssa ristimme teoriajumpaksi. Meillä oli omat säännöt: kurssille mentiin aina jalan, ei autolla. Kokoontumispäivänä ei syöty koko päivänä, sillä kurssilla oli aina painon mittaus. Puolikurssijuhlat olivat semmoiset, että ryhmästä palatessamme menimme kahvilaan, valitsimme vähintään kaksi, joskus kolmekin herkullisinta leivosta ja puolitimme ne. Että ne maistuivat! Petimme siis vain itseämme pyrkiessämme laihtumaan. Ja laihduimme. Yhdessä ja ryhmän tuella laihtuminen oli erityisesti hauskaa. Ja jos paino ei ollut jollain viikolla pudonnut, niin mitä siitä.

Kaukametsässä opiskelin yhden vuoden myös kiinan kieltä. Jos venäjää pidetään vaikeana, kiina se vasta on sitä. Myös englannin kieltä olen opiskellut yhden vuoden.

Pitkäaikaisin harrastukseni ja oppimiseni kansalaisopistossa on kirjoittaminen. Tuotamme tekstejä, analysoimme niitä ja keskustelemme kirjoitusten aiheista. Pidän kurssilla käynnistä erittäin paljon. Siellä oppii koko ajan ja rohkaistuu ilmaisemaan. Opettajan ja kurssikaverien antama palaute on kannustavaa. On ilo huomata, miten jokaisella on oma tyylinsä kirjoittaa. Mikään niistä ei ole väärä tyyli ja kirjoittamalla voi purkaa tuntemuksiaan, iloisia, surullisia, juhlavia, arkisia. Leikitellä rikkaan suomen kielen monimerkityksellisillä ja –ilmeisillä sanoilla. Kurssilla kirjoittaminen innostaa ainakin minua kirjoittamaan paperikirjeitä ja kortteja myös tuttaville ja lähettämään ne postimerkillä varustettuna saajilleen. Olkoon kalliimpaa, mutta on se myös paljon antoisampaa.

Teksti: Anneli Karjalainen

Raisa Ala-Lipasti löysi triathlonin riemun kansalaisopistosta.

Osallistuin Mäntsälän kansalaisopiston triathlonkurssille keväällä 2015. Olin harrastanut juoksua aktiivisesti jo muutaman vuoden, ja nyt ajatukseni oli saada vinkkejä eritoten pyöräilytekniikan parantamiseen. Tavoitteena oli tehdä harjoittelusta entistä monipuolisempaa. Uinti oli entuudestaan tuttua, sillä olen nuoruudessani kilpaillut uimaradoilla.

Kurssilla oli mukavaa porukkaa ja sitä veti ammattivalmentaja, Jarmo Rautiainen. Tulimme kurssiporukan kanssa nopeasti kavereiksi ja samalla lajin monipuolisuus vei mukanaan. Perustimme kurssin jälkeen oman treeniporukan, ja Jarmo, intohimoinen triathlonisti itsekin, jatkoi valmentajanamme. Ensimmäisenä kesänä en itse vielä kisoihin lähtenyt, mutta kesällä 2016 kisoja kertyi kolme. Kesäkuussa sprinttimatka Vantaalla, heinäkuussa perusmatka Sastamalassa ja elokuulla puolimatka Turussa. Ensi kesälle on tavoitteet jo asetettu, porukassa treenataan edelleen ja triathlonista on tullut rakas harrastus.

Tarkemmin matkastani kestävyysurheilun ja triathlonin parissa voit lukea blogistani.

Teksti ja kuva: Raisa Ala-Lipasti