Englantilainen Agatha Christie (1890-1970) on yksi kaikkien aikojen suosituimpia dekkarikirjailijoita.

ABC-murhat, Kuolleen miehen huvimaja ja Kohtalon portti. Kohti näitä ja monia muita Agatha Christien dekkarien tapahtumapaikkoja lähti äitienpäivänä neljätoista innokasta englannin opiskelijaa Keravan Opistosta. Englannin opintomatka suuntautui tänä vuonna Torquayhin, Englannin Rivieraksikin kutsutulle Torbayn alueelle Lounais-Englantiin. Perillä odotti viikon intensiivinen englannin kielen opiskelu Torquay International Schoolissa (TIS) sekä runsas Agatha Christie -painotteinen oheisohjelma.

TIS tarjosi erinomaiset puitteet englannin opiskelulle. Aamupäivisin jokainen opiskeli omaa tasoa vastaavassa kansainvälisessä ryhmässä ja parina iltapäivänä suomalaisryhmissä. Koulussa oli samanaikaisesti opiskelijoita mm. Sveitsistä, Saksasta, Japanista ja Omanista. Varsin kansainvälistä joukkoa siis!

Keravan Opiston opintomatkalaiset Torquayssa keväällä 2017

Koska oltiin Torquayssa, kuuluisan dekkaristi Agatha Christien synnyinkaupungissa, tutustuttiin moniin hänen elämäänsä liittyviin paikkoihin. Kaupunkikiertokävelyllä näimme mm. Princess -laiturin, jossa Agathalla oli lapsena tapana käydä rullaluistelemassa, sekä Grand Hotellin, jossa Agatha vietti kuherruskuukautta ensimmäisen miehensä Archie Christien kanssa jouluaattona 1914. Lähellä koulua sijaitsi sairaala, jossa Agatha työskenteli sairaanhoitajana ensimmäisen maailmansodan aikaan. Sairaalan apteekissa töissä ollessaan Agatha oppi paljon myrkyistä, mitä tietämystä hän myöhemmin käytti kirjoissaan.

Oheisohjelman kohokohta oli vierailu Agatha Christien kesäkodissa Greenwayssa. Oppaat kertoivat mielenkiintoisia asioita niin talosta kuin sen suuresta puutarhasta. Näimme mm. nuken, jolla Agatha leikki lapsena ja hänen makuuhuoneessaan pääsimme kuulemaan Agathan ääntä vanhalta nauhoitukselta. Talo oli täynnä tavaroita, joita Agatha ja hänen toinen miehensä arkeologi Max Mallowan olivat tuoneet matkoiltaan.

Opintomatkalaiset ehtivät myös Eden Projectiin Cornwelliin.

Opintoviikon päätteeksi kävimme vielä Eden Projectissa Cornwallissa. Sen on suunnitellut Sir Grimshaw ja se on yksi Englannin tämän hetken suosituimmista nähtävyyksistä. Eden Projectissa on vanhaan louhokseen rakennettu valtavat suuret kasvihuoneet, biomit, joissa pääsee näkemään ja kokemaan niin sademetsän kuin Välimeren ilmastot.

Oli hienoa kulkea Agatha Christien jalanjäljissä, mutta suurin anti matkasta oli kohentunut englannin kielen taito ja ennen kaikkea uusi rohkeus puhua kieltä. Varsinkin ne opiskelijat, jotka majoittuivat isäntäperheissä, pääsivät näkemään aitoenglantilaista elämää ja puhumaan äidinkielisten kanssa arkipäivän tilanteissa.

Opintomatka järjestettiin Keravan Opiston ja aikuisopistojen kielimatkoihin erikoistuneen White House EG:n yhteishankkeena. Matkanjohtajana toimi Keravan Opiston kielten suunnittelijaopettaja Mari Heikkinen. Tämä oli järjestyksessä 4. yhteistyönä järjestetty matka. Aiemmat matkat ovat suuntautuneet Yorkiin, Chesteriin ja Bournemouthiin. Saa nähdä mistä löydämme itsemme ensi keväänä.

Teksti ja kuvat: kielten suunnittelijaopettaja Mari Heikkinen, Keravan Opisto
Juttu on julkaistu myös Keravan Opiston blogissa.

En muista, oliko ketään lopullisesta ryhmästä paikalla tuona ensimmäisenä kertana. Mutta mieleen jäivät opettajamme Vera Chestakovan mukaansa tempaava innostus ja lupaus, että mukaan pääsyn esteenä ei ole puuttuva venäjänkielen taito, vaan ennakkoluuloton asenne. Miehelläni ei ollut kielen alkeitakaan hallussa ja minulla hyvin hatara pohja kouluajoilta yli kolmenkymmenen vuoden takaa, muistin muutamia sanoja ja jotakuinkin aakkoset.

Tapaamisia meillä oli kevään mittaan muutamia. Väki vaihtui, mutta lopulta porukkaan jäi kolmetoista matkalaista opettajan lisäksi. Lähes kolmen viikon matkan sopiminen lähtö- ja paluupäivineen on kuitenkin suuri asia ja kesäloman satuttamien tuolle ajalle ei kaikille onnistunut, joten lähtijöiden määrä vaihteli kevään aikana. Matkaan lähteneessä ryhmässä oli kymmenen naista ja neljä miestä, aviopareja oli kolme ja ikäjakauma noin kaksikymppisestä yli kuusikymppiseen. Kaikki lähtijät olivat minulle ennestään tuntemattomia, vaikka olenkin asunut melkein koko ikäni Lappeenrannassa.

Matkaan lähdettiin helluntaina 31.5.2009 Vainikkalasta klo 21.34 lähtevällä Moskovan junalla. Vaunuosaston neljän hengen hytit oli jaettu jo etukäteen, joten sinne sitten ahtauduimme kaikkine laukkuinemme. Otin paikan yläpetiltä. Viipurin kohdalla kohotimme maljan hyttipariskunnan kanssa ja siinä jo tuntui, että eiköhän tässä pärjätä ja toimeen tulla (tosin ystävämme Seppo totesi vasta useamman matkustuspäivän jälkeen, että yllättävän hyvinhän tämä sujuu).

Huonosti nukutun yön jälkeen olimme Moskovassa. Otimme matkatavarat mukaan ja ahtauduimme niiden kanssa bussiin ja lähdimme tutustumaan Moskovan nähtävyyksiin. Kävimme Kremlin alueella, Punaisella torilla, Gum-tavaratalossa ja kurkistimme muutamaan kirkkoon ja ehdimme kuunnella munkkien kuoroa. Loppupäivän vietimme Gorkin puistossa. Venäjällä vietetään kerran vuodessa Lasten päivää, joka sattui juuri tuolle päivälle (1.6.). Sen takia huvipuistossa ei myyty olutta. Moskovassa oli hellepäivä ja kun sitten illalla nousimme Jaroslavin asemalta Siperian junaan, uni tulikin nopeasti.

Yöllä ohitimme Niznij Novgorodin, maanantaiaamuna 2.6. juna pysähtyi Kirovin asemalla, illalla olimme jo Permissä. Seuraavana yönä osa matkalaisista oli käynyt kävelyllä Ekaterinburgissa. 3.6. keskiviikkona juna pysähtyi Omskissa, Barabinskissä ja Novosibirskissä. 4.6. torstaina juna pysähtyi 20 minuutiksi Krasnojarskissa ja kohta ylitämme Jenisein. Samana päivänä pysähdymme Ilanskij:ssa ja Tajsetissa. Tajsetissa BAM-rata erkanee Siperian radasta.

5.6. perjantaiaamuna juna oli Irkutskin asemalla. Irkutskissa jää monia länsimaalaisia matkustajia pois junasta, koska he jatkavat matkaa Ulan-Batorin kautta Pekingiin. Minä ja miehenikin olimme vähällä jäädä tuolle asemalla yöpuvut päällä ilman matkapuhelimia ja rahaa, mutta se onkin jo toinen tarina! Perjantaina saimme ihailla Baikalin rantoja, sillä juna kiersi järveä monta tuntia. Seuraava pysähdys oli Burjatian pääkaupungissa Ulan-Udessa. Samana päivänä juna pysähtyi vielä Hilokissa ja Citassa.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä vaunun pyöristä alkoi kuulua outoa kirskuntaa, ja juna heittelehti puolelta toiselle, välillä tuntui että pää oli menossa alamäkeen. 6.6. lauantaina maisemat olivat muuttuneet tunturimaisemaksi. Täällä kukkivat valkoiset vuokot, oranssit kullerot ja jotkut liilan väriset kukat, joita en tunnistanut. Kotipihan pihlaja-angervot näyttivät kasvavan täällä luonnossa.

Sunnuntaina 7.6. olimme Habarovskissa, jossa hyvästelimme uudet ystävämme Svetan ja Vanjan. Nuoresta parista oli tullut junamatkan aikana lähes ryhmämme jäseniä. Tapasimme heidät vielä uudelleen paluumatkalla, kun juna pysähtyi Habarovskissa. He halusivat nähdä vielä meidät ja antoivat meille jokaiselle hienon käsinkirjoitetun Venäjän värein ja vaakunoin koristetun kortin muistoksi. Pariskunta asui Moskovassa ja matkusti Habarovskiin tapaamaan Vanjan asepalvelusta suorittavaa veljeä. He viettivät vielä muutaman päivän Habarovskissa ja palasivat sieltä kotiinsa Moskovaan eri junalla kuin me.

Maanantaiaamuna 8.6. olimme perillä Vladivostokissa. Tuntui ruhtinaalliselta päästä hotellissa suihkuun ja valmiiseen aamiaispöytään ja aloittaa kaupunkiin tutustuminen kauniissa ja lämpimässä alkukesän säässä.

Vladivostokissa olimme maanantaista perjantaihin. Kaupunki on vilkas, nykyaikainen kaupunki, jonka asukkaat ovat ulkonäöltään länsieurooppalaisia. Turisteja kaupungissa ei ole liiemmin ollut ja paikalliset suhtautuivat meihin uteliaan ystävällisesti. Taisivat he olla vähän ihmeissään, kun kerroimme matkustaneemme sinne junalla Suomesta asti. Japanin läheisyyden huomasi siitä, että suuri osa autoista oli japanilaisia katumaastureita, joissa oli ratti oikealla puolella.

No miten ajan saa kulumaan junassa, kun matkustetaan ensin Vainikkalasta Moskovaan ja 9289 kilometriä Moskovasta Vladivostokiin ja vielä sama matka takaisin? Tämä kysymys on esitetty usein minulle ja vastaus on, että aika kului uskomattoman nopeasti. Paluumatkalla, kun lähestyimme Moskovaa, tuntui jo haikealta, että kohta ollaan perillä ja matka loppuu. Aikaero Suomen ja Vladivostokin välillä on yhdeksän tuntia. Junan kello oli Moskovan ajassa ja omat kellot olivat milloin missäkin ajassa. Kellonajan kysyminen sai yleensä aikaan hervottoman naurunpyrskähdyksen.

Koska olimme kielikurssilla, meillä oli oppitunteja aamupäivällä ja iltapäivällä. Vera-opettaja jakoi kurssilaiset kolmeen ryhmään. Kukin ryhmä työskenteli omassa hytissään ja opettaja kävi opettamassa vuorotellen ryhmiä, toiset tekivät sillä aikaa tehtäviä yksin tai ryhmissä. Opettaja oli varustautunut kiitettävällä määrällä materiaalia, joten työtä oli niin paljon kuin vain jaksoi tehdä.

Käytännön harjoitusta saimme, kun kävimme pysähdyspaikoilla asemalaiturilla ostamassa paikallisilta myyjiltä elintarvikkeita.

Kielitaitoa sai myös harjoittaa vaunuemäntien, ravintolavaunun henkilökunnan ja muiden matkustajien kanssa.

Rutiinit pitää hoitaa myös junamatkalla. Aamulla oli tietenkin hoidettava siistiytyminen päivää varten, eli jonotusta junavaunun vessaan hampaiden pesuun. Muuten peseytyminen hoituikin kosteuspyyhkeiden avulla. Menomatkalla pesin kerran hiukset vessan lavuaarissa, paluumatkalla saimme käydä yhden kerran pientä korvausta vastaan suihkussa ensimmäisen luokan vaunussa.

Jokaisessa vaunussa oli nykyaikainen ”samovaari”, josta sai kiehuvaa vettä murukahvin tai teen valmistamista varten. Aamu- ja välipalat koostuivat mukaan otetusta kuivamuonasta ja säilykkeistä.

Pysähdyspaikkojen asemalaitureilta ostimme kaalipiirakoita ja muita leivonnaisia. Illalla kävimme koko porukalla junan ravintolavaunussa syömässä lämpimän aterian.

Kun ei ollut oppitunteja, aika kului maisemia katsoessa ja hyteissä tai vaunun käytävällä seurustellessa. Moskovasta Irkutskiin on matkaa 5190 kilometriä, ja harmaa maalaiskylä toisensa jälkeen vilahtaa ohi. Välillä on muutama miljoonakaupunki, mutta muuten samanlaista maisemaa, jota vain jaksoi ja jaksoi katsella. Vasta Baikalilta lähtien maisemat muuttuivat jylhemmiksi ja kasvillisuuskin oli rehevämpää. Olin varannut monta kirjaa matkalukemiseksi, mutta ehdin lukea vain yhden. Minulla oli mukana iso Venäjän kartta, josta oli helppo hahmottaa maan laajuus ja junan reitti. Menomatkalla tein muistiinpanoja, mutta nekin harvenivat loppua kohden. Paluumatkalla vietimme syntymäpäiväjuhlat, joihin valmistimme salaa esityksiä (tietenkin venäjäksi!). Itse sankari oli tietämätön kaikesta touhusta ja hänen ilmeensä olikin sitten kuvaamisen arvoinen, kun hänet saateltiin koristeltuun ravintolavaunuun.

Matkalta sain uusia ystäviä ja unohtumattomia elämyksiä. Kokemuksesta rohkaistuneina matkustimme mieheni kanssa useammankin kerran Pietariin junalla. Antti Tuuri perustelee junamatkailijaksi palaamistaan kirjassaan ”Matkoilla Euroopassa” näin: ”matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen”. Minusta tämä ajatus toteutui tällä Vladivostokin matkalla.

Teksti: Riitta Tamper
Kuvat: Tuomo Tamper

Monet aikuiset lähtevät hankkimaan kielitaitoa kansalaisopistosta. He elvyttävät vanhaa olemassa olevaa englannin taitoa tai opiskelevat kieltä, jota he ovat aina halunneet opiskella. Tosin monilta on saattanut kouluajoista kulua jo vuosikymmen jos toinenkin. Syksyisin kokoontuu suuri joukko opintielle. Monet ajattelevat, että kieltä pystyy omaksumaan vain lapsena ja nuorena, vanhempana se on vaikeaa tai miltei mahdotonta, mutta pian he huomaavat, että iäkkäämpänäkin voi oppia kaikenlaista uutta. Nuoret oppivat helposti kaiken ulkoa. Vanhempien opiskelijoiden muisti saattaa tehdä tepposiaan sanojen opiskelussa, mutta nekin oppii sopivaa tekniikkaa käyttämällä. Aikuisen motivaatio on hyvä; kukaan ei lähde turhan takia kurssille. Lahjakkuutta on kaikilla riittävästi asioiden omaksumiseen. On tärkeää, että opettaja löytää sopivan opetustyylin ja menetelmät sekä muistuttaa taidosta oppia. Näin opiskelija löytää itselleen sopivan opiskelutekniikan. Opiston ryhmät ovat usein kohtuullisen pieniä, jolloin jokainen pääsee keskustelemaan, lukemaan ja kuuntelemaan osallistuen kielen tuottamiseen aktiivisesti. Vuorovaikutus face-to-face on erittäin tärkeää.

Käytännön kielitaito on aikuisopiskelijalle kaikkein olennaisin taito. Sen voi yhdistää harrastuksiin ja työhön. Usein on hauska puuhastella lasten tai lastenlasten kanssa. Aikuinen yrittää löytää kaikin keinoin käyttöä opiskeltavalle kielelle. Monet kertovat seuraavansa joitakin helppoja televisiosarjoja ja matkustelevat – kuka minnekin. Joku haluaa oppia kieltä, jotta voisi jonakin päivänä lukea jonkin kirjan tai seurata mieliohjelmaansa televisiosta alkuperäiskielellä. Toisille taidon hankkiminen on vain hauskaa ajan kulua. Onhan mukavaa osata vierasta kieltä ihan muuten vain, ilman mitään ylevämpiä tavoitteita.

Jokiläänin kansalaisopiston kieliluokka täyttyy englanninkielisestä puheensorinasta. English for you too 3 -kurssilla kaikki ovat löytäneet parin itselleen ja niin rupattelu voi alkaa. Ensin tiedustellaan kuulumiset tutuilta opiskelukavereilta. Useimmat ovat olleet kielikurssilla jo muutaman vuoden ajan, taito on syventynyt ja small talk alkaa sujua entistä paremmin. Tunnin aluksi kuunnellaan oppikirjan kappale ja käydään se läpi, jotta kaikki ymmärtävät sen sisällön. Sen jälkeen harjoitellaan ja opetellaan tärkeitä asioita kieliopista rakenteiden tueksi. Parasta kurssilla on se, että jokainen saa sanoa, mitä haluaa taitojensa puitteissa. Tunnelma on mukava ja leppoisa. Opettaja auttaa pahimmissa tilanteissa ja pian kaikki huomaavat, että eihän englanti ole lainkaan vaikeaa. Suorituspaineita ei kielikursseilla ole, vaan jokainen oppii itselleen tarpeellista sanastoa. Joskus vain on malttamaton, kaikki pitäisi osata mahdollisimman pian. Mutta Roomaakaan ei rakennettu päivässä – eikä edes kahdessa – kielitaitoakaan ei hankita hetkessä. Siihen menee kaikilta muutama vuosi.

Englannin osaaminen antaa menestyksen tunteen. Se avaa ovet maailman ääriin. Kielen taitajat saavat helposti uusia ystäviä. Opetuskin korostaa kulttuurien välistä viestintää. Kukapa ei haluaisi olla menestyvä! Kielen osaaminen on vahva kivijalka elämässä ja varsin tarpeellinen globalisoituvassa maailmassa.

Pian kurssilaiset suuntaavat Brittein saarille kokeilemaan kielitaitoaan käytännössä ja katsomaan kaikkea sitä, mitä he ovat lukeneet oppitunneilla kurssikirjoistaan. Kieli on taito- ja kulttuuriaine. Se on kansainvälistymistä!

Teksti ja kuvat:
Aino Koskelin, kielten ohjaava opettaja, Jokiläänin kansalaisopisto

Dublinissa kielitaitoa pääsee hyödyntämään.

– Hello!

– Hello.

– How are you?

– I’m fine, thank you.

– And how about you?

– I’m fine, too.

– Nice weather today!

– Oh, yes. Lovely.

Paimion opistossa rento kahvihetki helpottaa senioreiden englannin puhumista.

Tuesday midday, aroma of coffee and smell of self-made pastries tempt six ladies and one gentleman to speak English around the table. Our teacher Satu is psychologically very clever. She knows that a cup of coffee has a certain effect on students…But not only the coffee! The teacher’s attitude to us, seniors, is respectful and we feel that she really likes to talk and chat with us.

The course Midday Chat is brand new. It started in January and all the participants are seniors except one. Our generation has studied at “old“ school, so we have learnt more German than English. In our childhood and youth language learning often meant fear to speak a foreign language and fear of failing. In Midday Chat it is quite the contrary: the atmosphere is relaxed and everybody knows that if your mind is open, your tongue is not locked. That’s the point in all kinds of learning. Nobody could claim here that we Finns are tongue tied people!

Our topics vary from childhood memories to journeys round the world, from kitchen skills to world literature and many others. We chat eagerly, enthusiastically and passionately. We enjoy listening how one of our ladies makes plants grow for her garden or how the Easter pasha is made by our male participant. Now we know how to explain “ternimaito” and “uunijuusto” in English, because one lady served us baked curd of beest instead of pastries.

But there is one negative matter in studies at adult education center (kansalaisopisto); the terms are too short. But we are happy, because we already know that next autumn we can join again our Midday Chat.

Text: Tepa
Photo: Satu Lehtisalo-Toivonen

Midday Chat -keskustelukurssi järjestettiin Paimion opistossa keväällä 2013.