Presidentti Tarja Halonen: Arjen taitaja pärjää

Presidentti Tarja Halonen kannustaa kansalaisopistoja liputtamaan rohkeasti kädentaitojen puolesta. Kuva: Presidentti Tarja Halosen toimisto / Lasse Keltto

Presidentti Tarja Halonen kannustaa kansalaisopistoja liputtamaan rohkeasti kädentaitojen puolesta.  Yhteiskunnan ilmapiiri suosii nyt arkitöiden osaamista.  Se on kestävän kehityksen mukaista.

Presidentti Tarja Halonen katselee nimeään kantavan säätiön tiloista lapsuutensa ja nuoruutensa maisemia Helsingin Kalliossa. Ikkunalaudalla ojentelevat hyvin suihkutetut orkideat seuranaan kipsinen kansalaisoikeusjohtaja Mahatma Gandhi.

Halonen oppi jo nuorena, että asioihin on tartuttava.

– Työläisperheessä oli selvää, että myös itse piti oppia. Urheilu ja kulttuuri ovat asioita, joita työväenliikkeessä tehtiin itse. Oli suurta juhlaa, jos pääsi käymään teatterissa ja oopperassa Pitkänsillan eteläpuolella. Eipä silti, Helsingin kaupunginteatteri on taustaltaan työväenteatteri kuten useimmat vastaavista. Raja vapaan kulttuuritoiminnan ja ammatillisen välillähän on oikeastaan siinä, että onko varaa maksaa vai pitääkö tehdä muutoin!

Kädentaidoissa Halosen oma tekeminen alkoi virkkuukoukulla.

– Kummitäti opetti ennen koulua virkkaamaan patalapun, joka meni hänen kritiikistään läpi.  Se oli vielä tavallista vaikeampi, se aloitettiin keskeltä ja sitten tehtiin neliö.  Olen patalappua vieläkin ihaillut, sillä äitihän ei sitä käyttänyt ja se on tallella.

Ompelun alkeet hän oppi koulun lisäksi kesälomilla maalla äitinsä ystävättären perheessä.

– Rouva oli ompelija ammatiltaan, ja opin siinä pikkuapulaisena vaatteen yliluottelua ja ”sisätöitä”. Silloinhan pidettiin itsestään selvänä että lapset auttoivat aikuisia askareissa.

Tarja Halonen
  • Syntynyt 1943 Helsingissä
  • Eduskunnan jäsen 1979–2000
  • Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1977–1996
  • Suomen Setlementtiliiton pj 1989–1995
  • Tasavallan presidentti 2000–2012
  • Useita kansainvälisiä korkean tason luottamustehtäviä YK:ssa presidenttikaudella ja sen jälkeen, (www.presidenthalonen.fi)

Käsityötä arkeen ja juhlaan

Käsityön ja perinteen arvostus tuli mieleenpainuvasti esiin Linnan juhlissa vuonna 2001. Kaunis rautakautinen muinaispuku oli tasavallan presidentin oma toivomus, jonka Kansallispukuneuvosto illan emännälle toteutti.

Kädentaitojen vaaliminen on Halosen mukaan vapaan sivistystyön vahvuus.

– Näitä arkeen kuuluvia, kestävän kehityksen mukaisia taitoja saisi olla enemmän, mutta koulussa luonnontieteet, matematiikka ja tekniikka valtaavat alaa.  Meillä on kuitenkin yhteiskunnassa henki, että kädentaidot ovat hyviä asioita. Tiedekin tukee käsitystä, että me kädelliset apinat eli ihmiset tarvitsemme käden ja aivojen välistä yhteistyötä kehittyäksemme. Tätä pitäisi nyt käyttää hyväksi monilla eri tavoilla.

Presidentin taideharrastukset, maalaus ja kuvanveisto, pohjaavat nekin lapsuuteen. Alakoululaisen lahjakkuus ei jäänyt opettajalta huomaamatta.

– Kallion kansakoulun opettaja Maija Kahri teki silloin kollegoidensa kanssa ympäristöopin kirjaa. Tekivät sitä itse, oltiinhan sodanjälkeisessä köyhässä Suomessa. Minä olin niitä, jotka piirsivät kirjan kuvituksen ja sain tehdä sitä kaikki tunnit, opetusta toki kuunnellen. Tästä minulle onkin jäänyt paha tapa piirtää kaikki kokoukset!

Yhteiskunta ja kulttuuri käsi kädessä

1970-luku oli vapaan sivistystyön voimakkaan kasvun aikaa.  50- ja 60-luku olivat luoneet nuorisokulttuurin.  Nyt YK, kehitysyhteistyö  ja vähemmistöliikkeet avarsivat maailmankuvaa.

Halonen kiersi SAK:n juristina työväen- ja kansalaisopistoissa opettamassa luottamusmiehille työehtojen yleissitovuutta ja uutta lakia. Vuonna 1974 hän aloitti UNESCO -taustastaan tunnetun pääministeri Kalevi Sorsan eduskuntasihteerinä.  Alettiin puhua elinikäisestä oppimisesta.

– Sosialidemokraattisessa liikkeessä kulttuuria pidettiin tavattoman tärkeänä. Oli Ylioppilasteatteri, Arvo Salo ja Lapualaisooppera. Puolittain vitsinä sanoimme, että Suomen politiikka imaisi Kalevi Sorsan niin täysin, että pilattiin mahdollisuus saada UNESCO:on suomalaistaustainen pääsihteeri.  Yhteiskunta oli laajasti hyvin kulttuurinen.  On muistettava, että siinä oli sota takana ja kaikki olivat onnellisia, että oli rauha.

Vuonna 1979 Tarja Halonen valittiin eduskuntaan. Tytär Anna oli puolivuotias.  Perhe hankki puutarhamökin, jonka hoitoa ”aito asvalttikukka” opetteli Siirtolapuutarhaliiton ohjeista ja perhelehtien jutuista. Muut harrastukset kuvien tekoa lukuun ottamatta saivat ruuhkavuosina väistyä. Viron kielen opinnotkin tulivat paljon myöhemmin.

– 1970-luku ei ollut sukupuolten tasa-arvon kannalta otollista aikaa. Olin vielä kansanedustajana ja myöhemmin ministerinä yksinhuoltaja, niin hyvä kun tunnit vuorokaudessa riittivät. Ulkopuoliset eivät aina ymmärrä, kuinka tiukalla aika on, jos on politiikassa täysipäiväisesti ja samalla hoitaa kodin. Tytärkin siinä oppi olemaan kiltisti kokouksissa.

”Setlementti-ihminen”

Vuonna 1989, Harri Holkerin hallituksen sosiaali- ja terveysministeri ja sittemmin oikeusministeri Tarja Halonen pyydettiin Suomen Setlementtiliiton puheenjohtajaksi. Kansalaisjärjestöaktiivi ja Helsingin kaupunginvaltuutettu oppi tuntemaan maan setlementtiyhdistykset ja niiden ylläpitämät parikymmentä kansalaisopistoa samaan aikaan kun toimi näkyvästi Euroopan neuvostossa.

– Ystävät saivat houkuteltua mukaan, vaikka olin kiireinen. Setlementtien toiminta oli tuolloin opiskelupainotteista, josta jotkut sanoivat että keskiluokka harrastaa. Minusta kaikki luokat saavat harrastaa ja oppia. Meillä Suomessa, vaikka olemme Pohjoismaa, kansakunta vaurastui myöhään ja näin sukupolvien väliset koulutus- ja kulttuurierot ovat olleet isoja. Sen oivallisena pehmentäjänä on ollut vapaa sivistystyö, Halonen toteaa.

90-luvun talouskriisissä setlementit ottivat vauhtia liikkeen alkuajoilta. Setlementtiliitto muun muassa aloitti kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotannon. Halonen kehuu liiton herkkäkorvaisuutta kuulla ajan tarpeita ja omaksua uusia toimintamalleja.

– Maahanmuuttajien integroimisessa on tehty loistavaa työtä. Esimerkiksi Lahden Harjulassa oli suuremmitta metelittä kutsuttu maahanmuuttajanaisia tekemään yhdessä ruokaa.  Vähitellen myös suomalaisia tuli mukaan. Näin on tavoitettu perheenäitejä ja isoäitejä, jotka eivät muuten saisi kieliopetusta ja ystäviä. Puolitutussa ympäristössä on sitten voitu oppia vaikka käsitöitä, voimistella ja tanssia, ja avata polkuja yhteiskuntaan.

Halonen ei saarnaa eikä teoretisoi ihmisoikeuksilla, mutta sanoo toivovansa, että pinnalta katsoen mukavan tekemisen vakava merkitys ymmärretään.

Evästys 100-vuotiaalle

Tarja Halosella oli presidenttikaudellaan lukuisia YK:n, sen alajärjestöjen ja muiden kansainvälisten hankkeiden korkean tason luottamustehtäviä.  Tämä työ jatkuu. Miten presidentti kommentoi sanontaa, jonka mukaan olemme kansakuntana sellainen, millaisten arjen arvojen keskellä olemme kasvaneet?

– Uskon vakaasti että olemme demokraatteja. Haluamme, että poliittinen valtakirja päättäjille tulee kansan kautta. Olen sanonut vähän kipakasti, että kansa saa juuri niin hyvät päättäjät kuin se ansaitsee, koska vapaassa maassa he ovat ne valinneet.  On tärkeää jatkuvasti huolehtia kansan sivistystasosta, koska se takaa myös hyvät johtajat.

– Tietysti suomalaisilla on vähän sama vika kuin muillakin että mielellään oltaisiin avuliaita, demokraattisia ja kulturelleja valitsemiensa edustajien välityksellä. Mutta itse asiassa ne ovat arvoja, joita ei voi toteuttaa vain valitsemalla edustajat vaan pitää olla ”itse kans”. Sen vuoksi on hyvä muistuttaa, että meidän arkinen elämä on arvojemme peili.

Kansakunnan peilistä Halonen tarkkailee erityisesti kahta asiaa: suhtautumista ihmisoikeuksiin ja kestävään kehitykseen. Näihin hän vaikuttaa kotimaassa säätiönsä ja WWF:n kautta sekä käydessään puhumassa erilaisille yleisöille. Haastattelua seuraavana päivänä vuorossa olivat Martat.

– Pohjoismaalaisina meillä on se etu, että olemme tottuneet yhteisölliseen tekemiseen ja sukupolvien väliseen yhteistyöhön koulutus- ja eläkejärjestelmien sekä sosiaaliturvan rakentamisessa. Olemme tienneet vuosikymmenien ajan, että kaikki se mihin me uhraamme varoja ei ole meille vaan tuleville sukupolville.

Tulevan ilmastomuutoksen oloissakin suomalaisilla on etuoikeutettu asema. Silti meidän on jatkuvasti löydettävä uusia keinoja säästää ja elää paremmin ja terveellisemmin. Halosen mukaan se alkaa arjesta; vaatteiden, ruuan ja teknologian kulutuksesta.

– Ei tarvitse ryhtyä vegaaniksi, mutta voi vähentää lihapäivien määrää. Sanon usein nuorille, että useimmat heistä elävät sellaisessa yltäkylläisyydessä, jota heidän isovanhempansa eivät osanneet edes kuvitella.  Joskus kyllä tulee hauskoja juttuja, kun lapsenlapsi kysyy, että mummi onks totta, ettei teillä ollut edes telkkaa, ja minä vastaan, että totta on, ja radiokin hankittiin vasta yleislakon aikaan.

Elämä kantaa

Itselleen erityisen merkitykselliseksi Halonen mainitsee YK:n pääsihteerin asettaman neuvonantajaryhmän jäsenyyden Every woman, every child- hankkeessa.  Hanke luo globaalia naisten, nuorten ja lasten terveyden strategiaa.

– Meillä on todisteita siitä, että köyhätkin maat voivat nostaa kansan hyvinvointia kouluttamalla tyttöjä ja naisia ja antamalla heille samanlaiset mahdollisuudet kuin pojille ja miehille. Pohjoismaat ovat hyvä esimerkki siitä, että ei tarvitse valita kilpailukyvyn ja tasa-arvon välillä.

Halonen varottaa väheksymästä kansainvälisen sopimisen merkitystä.

– Jos on pelkästään uutisten varassa, luulisi että maailma elää koko ajan sotatilassa. Tosiasiassa samat, riitelevät osapuolet ovat voineet tehdä ilmastosopimuksen ja laajemmat kestävän kehityksen periaatteet. Emme me voi odottaa, että sodat ovat loppuneet ja että kaikki on hyvin, ennen kuin voi rakentaa kestävää kehitystä.

– Ja päinvastoin kuin jotkut sanovat julkisuudessa, ei näitä sääntöjä ole tehty jossain sunnuntain kahvipöydässä vaan kyllä ne oli sodanjälkeisen Euroopan kaiken nähneet poliittiset johtajat, jotka totesivat että mennyt ei saa toistua.

Halonen on haastattelua tehtäessä arvokeskustelun harjalla otettuaan kantaa turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksiin. Hän luottaa nuoriin ja kannustaa heitä tulevaisuuden tekoihin. Mikä viesti hänellä on ikääntyville kansalaisopisto-opiskelijoille? Vastaus on ilkikurinen:

– Pitää pysyä aktiivisesti hengissä. Ei me jäädä koskaan eläkkeelle elämästä. Kannattaa pysyä kunnossa hengen ja ruumiin puolesta ja olla aktiivinen kansalainen. Minusta tuntuu, että meidän tärkein viesti nuorille tulee sanattomana, kun he huomaavat, että tuokin on lähes ikäloppu ja noin hyvin menee.

– Eli annetaan kokonaiskuva siitä, että elämä kantaa, presidentti selventää ja ilahtuu saamistaan Kansalaisopistojen liiton retkipulloista:

– Tarvitsen näitä vatsatanssissa!

Teksti: Sirkku Määttä
Kuva: Presidentti Tarja Halosen toimisto

Kansalaisopistot ovat kaikille avoimia oppilaitoksia, joissa voi oppia uusia tietoja ja taitoja. Kädentaitojen kurssit säilyttävät suosionsa vuodesta toiseen ja kattavat kansalaisopistojen kursssitarjonnasta miltei neljäsosan. Yleisiä kurssiaiheita ovat erilaiset kudonta- ja ompelutyöt sekä puu- ja entisöintityöt. Kansalaisopistot edistävät kestävän kehityksen arvoja ylläpitäen ja kehittäen paikallista kulttuuria ja vaalien kulttuuriperintöämme. Yhteiskunnan trendit heijastuvat myös usein kansalaisopiston kurssitarjontaan ja esimerkiksi kierrätysmateriaalien käyttö on kasvattanut suosiotaan viime vuosina.

Juttusarjassa koulutuksen ja yhteiskunnan vaikuttajat puhuvat omista kokemuksistaan ja käsityksistään kansalaisopistojen merkityksestä ja arvoista. Helmikuussa haastatteluvuorossa oli Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen. Sarjan kolmas osa ilmestyy syksyllä.