Tiimityötä IloVeela-kuorossa

Johan se on tieteellisestikin tutkittu ja todistettu, että musiikki ja etenkin kuorolaulu on terveydelle enemmän kuin hyväksi. Kuorolaulussa voi kehittyä yksilönä, mutta ennen kaikkea se on mitä parhainta tiimityöskentelyä. Et voi sooloilla, vaan on pakko (tai ainakin olisi hyvä) kuunnella toisia. Voi jopa käydä yhtä hyvä tuuri kuin monelle meistä IloVeelalaisista, että kuorolaisista on tullut hyviä, tärkeitä ystäviä. Itse olen harrastanut kuorolaulua nyt jo yli 20 vuotta. Ensin liityin joukkoon hieman arastellen, mutta vuosien myötä varmuus laulamiseen ja esiintymiseen on kasvanut. Myös rohkeus myöntää omat virheet on kasvanut. Nyt uskaltaa tuoda harjoituksissa hankalat kohdat julki, ja näin kohta käydään uudelleen ja uudelleen läpi. Meneehän se sitten viimein paksuimpaankin kalloon.

Tässä kohtaapa tuleekin hyvin esille kuoronjohtajan tärkeys. Ilman johtajaa, meidän tapauksessa Piaa, koko IloVeelaakaan ei olisi. Lyhykäisesti kuviot: Pia esittelee meille kappalevaihtoehtoja, joista saammekin virkeän keskustelun aikaiseksi. Parhaimmillaan 17 naista sanoo perustellun mielipiteensä. Sama kappale voi olla toiselle se inhokki (”Gabrielle”, kuten meidän on tapana sanoa) ja toiselle ihokarvat pystyyn nostattava iiiiiiihquuuu biisi. Eipä käy Piaa kateeksi. Jalosti olemme päättäneet, että vaikka jokaisella on oma gabrielinsa, kaikki biisit lauletaan parhaamme mukaan. No niin on siis päästy stemmojen harjoitteluvaiheeseen. Sanavalmiita kun olemme, lähes kaikki, niin seuraava vaihe keskustelussa onkin se, kun pähkätään kuka laulaa mitäkin ääntä.

On liian korkea, eihän tuota laula tikapuiltakaan, missä meidän bassot? Ja kukas tätä pelkkää yhtä säveltä laulaa?!

Kun tämä asia on saatu kirjoihin, päästään itse biisin kimppuun. Tämä on minusta oikeastaan se herkullisin vaihe. Tässä vaiheessa tuntee onnistumisen riemun, kun viimein oppii sen hankalan kohdan, löytää oman äänensä ja sitten kun vielä pystyy kuuntelemaan toisia ja huomaa, että hitto vie tämähän soi! Loppuhuipennuksena on sitten esiintyminen. Joko itse järjestetty konsertti tai tilaisuus, johon meidät on pyydetty. Tätä edeltää päätös esiintymisasuista… oma luku sinänsä. Mutta aina meillä on ollut vaatteet päällä esiintymisissä.

Kuorolla on ollut äkkiseltään laskettuna seitsemän johtajaa historiansa aikana, joista Pia on ”kestänyt” meitä pisimpään. Hyvä niin, koska Pian ammattitaidolla kuoro on kehittynyt huimasti. Pia ei ole pelkkä johtaja, vaan yksi meistä. Eikä muuten tarvitse Pian kuulotohtorille mennä. Ihmettele, miten kukaan voi samanaikaisesti soittaa pianoa, laulaa tukena stemmaa ja sitten vielä kuulla, että a-aa nyt teillä siellä jäi e hieman roikkumaan.

Tapaamme kansalaisopiston ulkopuolellakin milloin missäkin merkeissä. On pidetty korkeanpaikan leirejä ja saunailtoja. Mukavaksi tavaksemme on tullut ”yllättää” täysiä vuosia täyttäneet kuorosiskot omalla biisillä ja mitä eriskummallisimmilla onnittelutavoilla. On menty iltamyöhään tai aamuyöstä yövaatteissa paplarit päässä herättämään sankari. On oltu puskissa odottamassa ja säikäytetty sankariparka. Jos on ihan juhliin kutsuttu, niin jotain odottamatonta sinnekin on pyritty keksimään.

Tavoitteita ja kehittymisen tarpeita on, kuten aina. Ne liittyvät ehdottomasti mm. esiintymiseen. Laulullisestikin on aina uutta opittavaa. Ja jos meillä joskus olisi se oma levy…

Teksti: Liisa Taskinen, Sisä-Savon kansalaisopisto