Piirustuskurssilla löysin uuden tason itsestäni

Olen vuosien varrella osallistunut kansalaisopistoissa mm kielten, joogan, kirjansidonnan ja runonesittämisen kursseille. Kaikki olleet mukavia ja rentouttavia omalla tavallaan ja kaikista on jäänyt mukaan jotain tärkeää, käyttökelpoista.

Syksyllä 2016 harkinnan jälkeen päätin aloittaa Oriveden seudun kansalaisopistolla elävän mallin piirustuskurssin. En ole kuin lasten kanssa töherrellyt vesiväreillä jotain ja hahmot olleet muumien ja barbababojen yhdistelmiä – kelpasivat hyvin lapsille kuitenkin.

Nyt oli tarve saada jotain oppia ja varmuutta omaan ilmaisuun, kun kirjoitusteni lomaan halusin pieniä piirroksia, mutta oma kädenjälki jotenkin nolotti ja itsekritiikki oli todella korkealla! Tarpeesta lähti tämä uuden taidon opetteleminen.

Heti ensimmäisellä kerralla alkusyksystä tapahtui jotain selittämätöntä. TIESIN, että elävän mallin piirustuksella tarkoitetaan realistista anatomian ja mittasuhteiden yhdistelmää. YRITIN. Mutta joku sisälläni uinunut vahvaääninen Taiteilija heräsi ja alkoi piirtää jotain ihan omaa ”tyyliä”. En voinut sille tilalle mitään! Eli ensimmäinen piirrokseni oli lähinnä naivistinen kuvaelma makaavasta naisfiguurista. HÄ? Enhän minä tuollaista tarkoittanut. Kuka sen teki? Käteni vaan lähti piirtämään omia viivojaan. Onneksi viisas opettaja kehui rohkeudesta, eikä tyrmännyt työtäni – joka todella oli ihan erinäköinen kuin muiden… useat muut opiskelijat ovat myös Oriveden kuvataidelinjalla, joten taso on kova.

Olin kuitenkin merkillisen ONNELLINEN! Koin jotain ihan uutta itsestäni. Ei haitannut, etten tiennyt hiilestä ja sokkona ostamistani grafiikkakynistä mitään. Vain sillä viivalla oli merkitystä.

Syksyn aikana koin aina samaa: jossain flowssa vaan annoin käden viedä…välillä tuli piirustuksiin ideaa mallin oikeasta olemuksesta, mutta usein miten kuvani syntyivät jostain sisältä ottaen vain mallin summittaisen asennon lähtökohdaksi. Valot ja varjostukset eivät olleet realistisia, vaan välillä sarjakuvamaisen mustavalkoisesti jätin kuvan ”paljaaksi”.

En tiedä onko näistä merkillisistä omista hahmoista varsinaisesti hyötyä tulevia käsikirjoituksiani ajatellen, mutta ei sillä enää ole väliä. Haluan kokea tuota uutta intohimon ja innostuksen tulta, käden omaa tahtoa ja kauniita pitkiä viivankaaria. Jopa niin hurahdin näihin kuviini, että rohkenin muutamia pienempiä piirustuksia kotona muokata, tuunata, ja lähettää ystäville esim. onnittelukortteina! Oi mitä uskallusta!

Tämän kurssin aloittaminen on emotionaalisella tasolla parasta mitä minulle on tapahtunut vuosiin. Kurssilaisten kanssa on miellyttävää ja opettavaista keskustella, pohtia muitakin ajankohtaisia asioita ja jopa miettiä yhteistyökuvioita niiden konkareiden kanssa.

Olen vasta tämän polun päässä ja tämän polun mahdollistaa kansalaisopistomme!

Teksti: MissSmith