Maalaamalla masennusta vastaan

Kaisu Demir on nauttinut Jyväskylän kansalaisopiston maalauskursseista.

Kun viisi vuotta sitten arastellen liityin Jyväskylän kansalaisopiston öljyvärimaalausryhmään Korpilahdella, niin enpä tiennyt, kuinka paljon iloa ja uutta sisältöä se tulee antamaan elämääni. Taito on kasvanut ja ystäväpiiri laajentunut huomattavasti. Nykyään opistoillat ovatkin viikon kohokohta. Rennossa porukassamme ilta sujuu mukavasti rupatellen, maalaten ja välillä kahvia hörppien.

Taitava opettajamme antaa muutaman kerran vuodessa yhteisen aiheen, mutta meillä on myös vapaus maalata mitä haluamme ja millä haluamme. Opettajalta pätevää ohjausta saavat niin vasta-alkajat kuin pidemmällekin ehtineet ja tulosta syntyy. Uurastuksen kruunaa keväällä pidettävä yhteisnäyttely.

Koska ryhmämme kokoontuu vanhalla koululla, jossa ei ole muuta toimintaa, pääsemme maalaamaan myös välipäivinä. Todella kätevää vuorotyöläisille ja pienten lasten vanhemmille, joille ei aina lastenkaitsijaa järjesty kurssi-illalle. Seuraavalla tapaamisella opettaja sitten tarkistaa työn ja antaa ohjeita korjaukseen tarvittaessa.

Samassa talossa toimivat myös matonkudonta- ja savityöryhmät. Olenkin vakaasti harkinnut liittymistä niihinkin, näyttävät niin mielenkiintoisilta.

Onneksi tästä koulusta ei ”valmistu” koskaan ja voinkin liittyä porukkaan mukaan vuosi toisensa jälkeen. Tämä on osoittautunut mainioksi keinoksi taistelussa masennusta vastaan.

Teksti ja kuvat omista maalauksista: Kaisu Demir