”Lausuntaesityksen jälkeisessä olotilassa ajattelen, että onneksi rohkenin taas mennä mukaan”

Kirsti Toivonen esiintyi Helsingin työväenopiston opistolaisyhdistyksen tilaisuudessa lokakuussa 2016.

Tulin Helsingin työväenopistoon ensimmäistä kertaa 80-luvulla. Opistotalossa on aina ollut sellainen kiinnostava ja kiihottavakin ominaishaju, joka herättää ajatuksia siitä, mitä uutta ja kiinnostavaa voisi elämäänsä löytää.

Opiskelin ensin muun muassa ruotsin kieltä, mutta se ei kuitenkaan ollut oikein minun juttuni. Eräänlaisessa elämänkriisissä ajattelin, että menenpäs kokeilemaan lausuntaopetusta. Ja niin sitä vain tapahtui, että sitä olen nyt harrastanut jo kolmattakymmenettä vuotta. Lausumme runoja eli kyse on eräänlaisesta runoteatterista. Ensin mietitään yhteinen aihe, minkä jälkeen jokainen etsii itselleen mieluisan, omaan suuhunsa sopivan tekstin. Opiskelijoiden valitsemat tekstit ovat hyvin erilaisia ja kurssin opettaja kokoaa niistä noin tunnin kokonaisuuden. Sitten opettelemme tekstit ulkoa.

Alkuun jännitti niin, että jalat ja hameenhelma tärisivät. Mutta ilmaisutaitoa oppii harjoittelemalla ja samalla itsetunto kehittyy kuin huomaamatta. Jo pelkkä opiskelu tuottaa meille paljon hyvää mieltä, mutta esiinnymme myös paljon ja usein pyynnöstä, esimerkiksi vanhainkodeissa. Lausunta tuottaa iloa kaikille, jotka tarvitsevat hetken unohtaa elämänsä murheet ja surut.

Lausunta vaatii itseltä paljon ja jotkut säkeet ovat vaikeita oppia. Kun ne tulevat iholle, ne painuvat muistiin ja jäävät mieleen. Minulla on tapana opetella runoja aina ulkona kävellessäni sekä öisin, kun en saa unta.

Upeinta lausuntaharrastuksessa on se huikea ja ihmeellinen olotila, kun on saanut oman osuutensa suoritettua. Samanlaista onnellisuutta ei koe hirveän usein. On kuin vaeltaisi sadussa hetken aikaa. Euforinen olotila ei tule joka kerta, mutta usein kuitenkin. Silloin ajattelen, että onneksi rohkenin mennä taas mukaan enkä jäänyt kotiin. Muuten olisin muut lavalla nähdessäni miettinyt, että miksi minä en mennyt ja ollut heidän joukossaan. Lausuntaharrastusta aion jatkaa niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Me ikäännymme kaiken aikaa ja opiskelu on hyödyksi kaikenikäisille.

Toinen tärkeä aine minulle on teatteri. Meillä on hyvä porukka teatterin k60-ryhmässä, jossa kirjoitamme tarinoita itse. Käytämme paljon kehon kieltä, emmekä sano turhia sanoja. Merkitys syntyy siitä, kun katsoja näkee lavalla olevan kasvot ja olemuksen. Tällainen harrastelijateatteri ei ole niin täydellisen sliipattua ja ilmaisuun jää enemmän vapautta.

Työväenopistossa tehdään paljon hirveän hyviä juttuja ja niihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Jos ei halua tai ehdi itse harrastaa säännöllisesti, voi tulla myös katsomaan ja kuuntelemaan ja aistimaan. Erilaiset esitykset ovat useimmiten ilmaisia. Olen pyytänyt ystäviäni tulemaan katsomaan tai kuuntelemaan ja he tulevat uskollisesti yhä uudelleen. Joskus olen myös vienyt heille opinto-oppaita ja näyttänyt, minkälaista tarjontaa opistossa on. Vaikka minkä aineen valitsisi, siitä on varmasti iloa ja hyötyä. Opetuspaikkojakin on ympäri kaupunkia, mikä on hienoa, kun ei tarvitse lähteä kauas.

Opiskelu on suhteellisen edullista verrattuna siihen, mitä opetuksesta voisi joutua maksamaan. Kurssimaksut ovat kuitenkin valitettavasti kohonneet vuosien varrella ja vähävaraisten on aiempaa hankalampaa osallistua kursseille. Onneksi nykyään annetaan esimerkiksi työttömille ja eläkeläisille rahallista tukea ja apua. Mielestäni voisi saada myös alennusta siitä, jos osallistuu useammalle kurssille.

Minä olen puhunut nyt paljon lausunnasta ja teatterista, vaikka olen vuosien aikana kokeillut kaikenlaista muutakin. Työväenopiston tarjonta on niin monipuolista, että joku toinen kertoisi varmasti omasta elementistään ja siitä, minkä aineen opiskelu tekee hänet kaikkein onnellisimmaksi. En minä voi muuta sanoa, kuin että tulkaa mukaan ja kokekaa itse.

Helsingin työväenopistossa opiskelevan Kirsti Aaltosen haastattelun pohjalta koonnut Lauramaija Hurme.

Kirjoittajasta

Kommentoi

*