Kokemuksiani kansalaisopistoista 50-luvulta alkaen

Taidemaalari Unto Pusan opiskelijoita Helsingin työväenopistossa 22.1.1952. Liisa Juote on kuvassa silmälasipäisen miehen takana ja Unto Pusa näkyy hänen vasemmalla puolellaan istuvien kahden tytön välistä.

Ensimmäinen kokemukseni kansalaisopistoista on jo 50-luvulta, kun menin Helsingin työväenopistoon Helsinginkadun varrella opiskelemaan piirustusta ja maalausta.

Opettajakseni sain tuolloin taidemaalari Unto Pusan. Syy, miksi menin sinne taideaineita opiskelemaan oli, että kielivalinnoistani johtuen lukiossa ei enää ollut kuvaamataidon opetusta, josta olin kiinnostunut.

Työelämän alettua opinnot suuntautuivat eri alueille eli minusta tuli juristi. Mutta taideharrastus kyti. Jäin eläkkeelle vuonna 1992 hoitamaan vaikeasti sairasta miestäni, jolloin henkireikänäni aloitin Vantaan aikuisopistossa öljyvärimaalausryhmissä opiskelun. Siitä asti olen käynyt tiistaisin maalaamassa. Nykyinen kokoontumispaikkamme on Myyrmäkitalossa.

Maalausryhmässä käyminen on myös sosiaalinen tapahtuma ja tärkeä minulle vuosia sitten yksin jääneelle. Työskentelyyn paneutuminen ei estä keskustelujen käymistä kulloinkin ”päivänpolttavista aiheista”. Työskentelyn lomassa nautimme myös kupposen kahvia, jonka keittäminen on vuosien mittaan jäänyt luottamustehtäväkseni.

Maalausopintojen rinnalla aloin opiskella vuonna 1992 aikuisopistossa myös espanjaa kahden vuoden ajan.

Vantaan aikuisopiston öljyvärimaalausryhmän tilaisuudessa marraskuussa 2016 arvioitiin syyslukukauden satoa.

Kokemukseni kansalaisopistojen opetuksen tasosta on varsin myönteinen. Opettajat ovat olleet innostavia alansa osaajia.

Myös henki maalausryhmässä on hyvä, olemmehan saman yhteisen ja kiinnostavan harrastuksen parissa. Nämä taideopintoni ovat siis kestäneet tähän mennessä 24 vuotta. Tarkoitukseni on korkeasta iästäni huolimatta, olenhan jo 82 vuotias, jatkaa ikuista opiskelua öljy- ja akryylimaalauksen parissa niin kauan kuin kunto kestää.

Teksti ja kuvat: Liisa Juote