Kirjoittamisen virrat auki

Jotkut ovat olleet ryhmässä alusta asti, toiset vasta aloittelevat. Yhteistä meille on sama kokemus: tutusta porukasta ei helposti jäädä pois. Kirjoittaminen voi tuntua vaikealta, mutta vielä vaikeampaa on olla kirjoittamatta. Puhdas valkoinen paperi houkuttelee. Monet ovat opettajan konstit saada sanojen arat taimet mullasta päivänvaloon. Ensin teksti yskähtelee, lähtee nytkähdellen liikkeelle ja alkaa viedä. Poukkoilevat ajatukset kirkastuvat ja saavat hahmonsa, siihen asti kunnes sanat lakkaavat liikahtelemasta ja seisahtuvat.

Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko. Annetuista kotitehtävistä saamme palautetta kurssin opettajalta ja ryhmäläisiltä. Parhaimman hyödyn edestään löytää, kun tekee läksynsä, tuntui miltä tuntui. Palaute kannustaa, vie tekstiä eteenpäin tai kehottaa ottamaan näpit irti jo valmiista tekstistä. Sama aihe valaistaan monin eri silmin, näkökulmat vaihtelevat. Yhtään samanlaista tekstiä ei synny. Ryhmä parantaa myös puheviestintätaitoja. Parhaimmillaan pulinakin on palautetta. Opettajan ja oppijan raja on häilyvä; ryhmässä oppiminen on yhteisöllistä.

Kirjoitetuissa proosa- ja runoteksteissä yksilölliset näkökulmat, elämäntunnot ja kokemusmaailma johtavat usein yhteiseen kokemukseen, tuttuuteen. Kun teksti edes vähänkin hipaisee kuulijaa / lukijaa, kirjoittaja saa olla tyytyväinen, vaikka tietysti parempaan me aina pyrimme… Ryhmässä on vielä tilaa. Kun kirjoittaminen on varsin yksinäistä puuhaa, ryhmän merkitystä ei voi vähätellä. Se on kirjoittavalle ihmiselle toinen hengitys.

Kirjan julkaiseminen on kynnys, jonka useat ryhmän jäsenet ovat jo ylittäneet. Yhteiseksi tavoitteeksi olemme asettaneet yhteisen, moniäänisen proosa- ja runoantologian, joka valmistuu vuoden 2013 loppuun mennessä.

Teksti: Liisa Kivinen, Järvilakeuden kansalaisopisto