Espanjalaisen ruoan kurssi

[one_half]

Jokiläänin kansalaisopisto järjesti Espanjalaisen ruuan kurssin yläasteen tiloissa Humppilassa. Jo kurssin ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä huomattiin, että kurssi täyttyi nopeasti innokkaista opiskelijoista. Kiinnostus Välimeren maita kohtaan on totuttanut suomalaiset myös niiden ruokakulttuuriin. Se on hyvä, sillä Välimeren ruokakulttuuri koostuu terveellisestä, monipuolisesta ja maukkaasta ruoasta.

Opettajana kurssilla toimi Tuija Pietilä-Estrada. Hän on saanut lähikosketuksen espanjalaiseen ruokakulttuuriin, erityisesti katalonialaiseen ruuanvalmistukseen, aviomiehensä suvun kautta. Jokiläänin kansalaisopiston kurssilla oppilaat tutustuivat siis tähän Espanjan katalonialaiseen ruokakulttuuriin. Espanjassa on monia eri maakuntia, joilla on erilainen ruokakulttuuri. Katalonialainen keittiö sijoittuu maantieteellisesti Barcelonan maakuntaan ja sen ympäristöön. Ruokaperinteellä on vahvat juuret espanjalaisessa keittiössä, mutta se on saanut myös vaikutteita ranskalaisesta keittiöstä. Katalonialaiset ihmiset sanovatkin, että ovat välillä lähempänä ranskalaista sielua kuin espanjalaista.

Aluksi kurssilla keskusteltiin ja tutustuttiin espanjalaiseen elämään, kulttuuriin ja ”keittiöpolitiikkaan”. Opiskelijat kertoivat omia ruokakokemuksiaan ja havaintojaan espanjalaisesta keittiöstä. Monilla kokemukset liittyivät luonnollisesti matkailuun ja Espanjan monipuoliseen ravintolaruokatarjontaan. Moni oli kiinnittänyt huomiota siihen, miten ruokaa arvostetaan ja miten huomaavaisia espanjalaiset tarjoilijat ovat. Espanjalainen tarjoilija ei koskaan kysy, ”miltä ruoka maistui”, sillä hän olettaa ilman muuta, että hänen maassaan ruoka on herkullista ja maukasta, sillä onhan se huolella ja rakkaudella vieraalle valmistettu.

Seuraavaksi tutustuttiin espanjalaisiin ruuanvalmistusvälineisiin, kuten paellapannuihin ja buron-kannuihin ja niiden käyttämiseen espanjalaisessa keittiössä. Monipuolisesta espanjalaisesta ruokatarjonnasta oli valittu katalonialaisen paellan valmistamisen. Reseptinä kurssilla käytettiin abuela (isoäiti) Pagita Castells-Estradan paellan valmistusohjetta. Tämän ruokalajin myötä tutustuu myös monipuolisesti äyriäisiin, katkarapuihin, simpukoihin ja mustekalaan. Kurssilaisilla oli suuri kiinnostus oppia käsittelemään ruoka-aineita, jotka ovat meille suomalaisille vieraampia. Paellassa on monia valmistelevia työvaiheita, joten kaikille kurssilaisille riitti puuhaa. Innokas puheensorina ja paellan herkullinen tuoksu täyttivät kotitalousluokan. Välillä maisteltiin perinteistä katalonialaista chorizoa (makkara). Tunnelma oli kuin espanjalaisessa keittiössä, tosin meillä oli kurssilla muutama innokas mieskokkikin mukana. Espanjalaisessa keittiössä suvun naiset täyttävät keittiön, ja pääkokkina häärää isoäiti.

Kanapaellaa valmistui kahdella suurella paellapannulla. Lisäksi valmistettiin raikas välimerellinen salaatti ja espanjalaisia leipiä. Ruokajuomana oli alkoholiton viini. Lopuksi katettiin yhteinen pöytä espanjalaiseen tyyliin, espanjan sävyissä. Tunnelma ruokapöydässä oli hyvä, kuten koko kurssilla. Nautimme Paella-ateriasta pitkän kaavan mukaan, sillä espanjalaiseen ruokakulttuuriin ei kuulu kiirehtiminen. Kurssille toivottiin kovasti jatkoa seuraavalla lukukaudella.

 

Teksti ja kuvat: Tuija Pietilä-Estrada, taideaineiden ohjaava opettaja

[/one_half]

[one_half_last]

Kootut jutut_Jokilaanin kansalaisopisto_6

Kootut jutut_Jokilaanin kansalaisopisto_4

 

 

 

Kootut jutut_Jokilaanin kansalaisopisto_5

Abuela Pagita Castells-Estradan paella

 

[/one_half_last]

Kirjoittajasta

Kommentoi

*