Elokuvan teko on hauskaa ja työlästä hulluutta

Sunnuntaina 8.6.2014 ravintola Oivassa esitettiin yleisönäytöksenä dokumenttielokuva Hulluutta. Paikalle saapui parikymmentä teatterin ystävää. Elokuvan ovat tehneet Helsingin työväenopiston Videoverstas-kurssin opiskelijat. Elokuva on kertomus kalliolaisesta harrastajateatterista, ja siinä nähdään otteita Mika Waltarin Yö yli Euroopan -näytelmästä. Tämä oli Videoverstaan ja työväenopiston teatteriopiskelijoiden ensimmäinen elokuva. Aiemmin on pelkästään taltioitu näytelmien lavaesityksiä.

Elokuvan ohjaaja Erkki ”Eki” Seiro määrittelee elokuvan tekemisen kolmella sanalla:

– Työtä, työtä ja työtä. Sitä se on. Jotkut sanovat, että 96 prosenttia on työtä ja loppu luovuutta. Ohjaajan kannalta harrastajien kanssa työskentelemisessä on yksi hyvä puoli: hitaus. Kun leikkaaja lähtee opiskelemaan tai tekemään perheelleen ruokaa, minäkin lähden kotiin, ja kahden päivän tai viikon päästä jatketaan töitä. Siinä jää aikaa ajatella, ideoida ja tehdä aivotyötä toisin kuin ammattimaisessa työssä, jossa pitää tehdä selkärangan jatkeella hirvittävä määrä ratkaisuja heti.

”Tämä on taiteellisesti aivan fantastinen työskentelytapa – kunhan vain jaksaa…”

Elokuvan Seiron kanssa leikannut ja kuvaamiseen osallistunut Omar Fasolah toteaa projektin olleen pitkä, opettavainen mutta hauska matka.

Pekka Kokko Jaakko Suden roolissa

Kuvan ja äänen jälkikäsittelystä vastannut, elokuvan kuvaamiseen osallistunut ja työväenopiston valomestarinakin toimiva Mikko Lappalainen kertoo, että hän suunnitteli näytelmän näyttämövalaistuksen, jota hän pääsi parantelemaan elokuvan jälkikäsittelyvaiheessa. Videoraidan viilailuun tottunut editoinnin ammattilainen toteaa yleisölle jo kahdesti esitetyn elokuvan viimeistelyn olevan vieläkin hieman kesken. Mikosta Hulluutta-elokuvan haastattelujen ja muiden kohtausten kuvaaminen oli mielenkiintoista, ja siitä karttui sellaista rutiinia ja oppia, jota hän on päässyt hyödyntämään monta kertaa elokuvan jälkeenkin.

Kuvaajiin lukeutunut Ritva Lappalainen sanoo, että elokuvan tekeminen oli aikaa vievää mutta hauskaa.

”Opin paljon. Oli kiva päästä Opistotalosta kuvaamaan muuallekin – vaikka välillä paleltiin ulkona tosi kylmässä tuulessa. Ajattelinkin, että pakkasessa kuvaaminen on minun extreme-lajini, hän naurahtaa.”

Ensimmäistä vuottaan Opistoteatterissa näyttelevän Aaron Oksmanin mielestä elokuvaa oli mielenkiintoista tehdä ja se oli hänelle uusi kokemus. Näyttämöllä näyttelemisestä elokuvanäytteleminen erosi lähinnä äänenkäytön kannalta: näyttelijää lähelle tulevalle kameralle oli Aaronista helpompi puhua kuin kaukana katsomossa olevalle yleisölle. Toinen ero oli se, että toisin kuin lavalla kameran edessä kohtauksen pystyy aina tarvittaessa ottamaan uudelleen.

Näyttelijäkollega Heikki Määttä kertoo, että oli jännittävää näytellä ensimmäistä kertaa kaksoisroolissa.

– Viettelijän ja humanistin roolit olivat hyvin erilaiset. Harjoitusvaiheessa siirtyminen tuumasta toimeen oli hieman työlästä, mutta oli kiinnostavaa etsiä ihmisestä erilaisia puolia. Mikrofonityöskentely oli kiinnostavaa ja niin erilaista. Koska kamera pääsee lähelle, näyttelijä pystyy pienemmillä eleillä välittämään isompia asioita. Oli hienoa kokea se. Kaiken kaikkiaan minulla oli todella mukavaa.

”Toivottavasti työväenopisto tekee jatkossakin teatterin ja videotuotannon yhteistyötä.”

Hulluutta elokuva_kuva1

Elokuva on kertomus kalliolaisesta harrastajateatterista.

Heikki jatkaa, että dokumentin avulla näytelmän aiheesta ja ihmisten tekemisestä saadaan uudenlainen kuva.

– Kalliolaisessa ravintola Oivassa kuvaamamme kohtaukset olivat hurjan hauskoja, ja tunnelma oli niissä hyvin leppoisa ja rento. Ekillä on taito luoda sellainen tunnelma. Kiitokset Ekille, hän teki sen todella hyvin.

Näytelmän pääosaa kommunistiagitaattori Jaakko Sutta esittävä Pekka Kokko sanoo, että elokuvaa tehtiin monessa eri osassa ja paikassa, ja palapelistä rakennettiin hieno lopputulos.

– Tosi hienoa. Sain olla mukana monissa paikoissa laivaristeilystä lähtien. Tämä elokuva on ihmeellinen dokumentin, fiktion ja faktan sekoitus, mikä tekee lopputuloksesta niin hienon. Yleensä en jaksa katsoa teatteria televisiosta, mutta tällä kertaa oleellisten kohtausten valinta oli onnistunut hyvin, ja niitä elävöitettiin vielä ottamalla lähikuvia näyttelijöistä yleisön poistuttua.

Harri Suokas toteaa, että itse näytellessä näytelmää ei pääse näkemään, mutta nyt oli mahdollisuus nähdä se elokuvana, jossa äänet, valot ja kaikki ovat kohdallaan ja jossa musiikki antaa kokonaisuudelle tyylikkään loppusilauksen.

Tarjoilijan roolissa nähtävä Laura Haapa sanoo, että elokuvan tekeminen oli todella jännittävää, koska hän on mieluummin jossain roolissa kuin omana itsenään ja koska hänestä on kiehtovaa koota rooleihin liittyviä ajatuksia. Hän on erittäin tyytyväinen omaan näyttelijäsuoritukseensa.

Matti Immonen ei ollut tekemässä elokuvaa, mutta näytelmässä hänet nähtiin näyttämöllä lukemassa Demaria ja muita sanomalehtiä.

– Ihan hienosti se oli tehty ja lopputulos oli todella upea, kun oli yhdistetty näytelmä ja dokumenttielokuva.

Taksikuskin roolin esittävän Reijo Skogin mielestä elokuvan tekemiseen ei mennyt kovin paljon aikaa: sovittiin vain kuvausajankohta, eikä harjoitella tarvinnut.

– Kun esitin taksitolpalla repliikkiäni, akku tyhjeni eikä ääntä saatu kovassa pakkasessa. Yritettiin muutaman kerran, ja sitten mentiin hakemaan akkuja. Ennen kuin ne saatiin, oltiinkin jo ihan jäässä, ja sen jälkeen kuvaus meni kerralla putkeen. Ei pidä ajatella liikaa, niin kaikki onnistuu. Ihan kiva oli tehdä näitä lisäkuvauksia. Kaikki muut kohtaukset oli kuvattu näytelmänäytöksessämme. Kuvaus oli mielessä vain sillä hetkellä, kun annettiin mikrofoni, mutta sen unohti saman tien.

Näytelmän ohjaaja Harri Liuksiala kiteyttää ajatuksensa seuraavasti:

”Elokuvan tekeminen on hieno laji. Hienosti rytmitetty ja sävelletty tuo dokumentti. Se on nautinto.”

Teksti: Virpi Peltola Marja Vihervaaran äänittämään haastatteluun perustuen

Katso Hulluutta-elokuvan traileri

 

Kirjoittajasta