Avustajana kansalaisopiston kurssilla

Ilman avustajan läsnäoloa eivät keramiikkatyöt olisi sujuneet, sillä opettajalla ei ole aikaa istua vain yhden henkilön apuna.

Kansalaisopisto on minulle henkilökohtaisesti tuttu jo vuosikymmenten ajalta. Monella hyvällä kurssilla on oltu ja uutta on opittu, olen myös saanut ystäviä sekä opettajista että opiskelijatovereistani. Olen myös toiminut henkilökohtaisena avustajana näkövammaiselle ja siksi haluaisin tuoda esille kurssien merkityksen avustettavalle. Toimittuani henkilökohtaisena avustajana koin, että vain ”me yhdessä” teimme hänen osallistumisensa näille kursseille mahdolliseksi.

Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä aivan toisesta ammatista, mutta pienen eläkkeeni rinnalla olen tehnyt avustajan töitä ja em. tapauksessa olin hänelle se puuttuva osuus, eli toimin ”silminä”. Avustettavani oli hyvin motivoitunut monista eri kursseista. Kävimme mm. joogassa, englannin kursseilla ja yhden lukukauden keramiikkakurssilla. Näkövammaisen avustajan tehtävä alkaa reitin katsomisesta ja perille saattamisesta. Kohdallamme matka oli lyhyt ja kuljimme sen kävellen. Joogassa katsoin, että menemme oikeaan luokkaan, etsin hänelle maton ja saatoin sille. Hyvin hän itsekin selkeäsanaisen opettajan neuvomana teki liikkeet useimmiten oikein. Jos ei, niin mahdollisuuksieni mukaan yritin nopeasti selittää, miten liike menee. Olisin saanut itsekin osallistua joogaan, mutta en olisi voinut silloin seurata avustettavani liikkeitä ja antaa lisäohjeita.

Englannin kurssi oli itselleni haastavaa, koska omista englannin opinnoista oli pitkä aika, enkä ollut työelämässä juurikaan englantia tarvinnut. Avustettavani oli kielissä parempi, mutta kaikki harjoitteet eivät näkövamman takia sujuneet yhtä hyvin kuin näkevillä. Minun huonosti lausumani sanat eivät aina tulleet ymmärretyiksi ja monesti saimmekin nauraa hassulle ääntämiselleni. Lopulta olikin parempi, että lausuin sanat niin kuin ne kirjoitetaan. Ryhmä oli innostava, auttava ja ymmärtäväinen. Samaa on sanottava opettajastakin, hän oli loistava ja ymmärsi myös ”meitä”. Pienellä avustuksella näkövammainen pysyy kieliryhmässä kärryillä ja oppii siinä missä muutkin, kunhan motivaatiota riittää.

Sain hänet houkuteltua mukaan myös keramiikkakurssille, joka on oma innostuksen kohteeni. Hankimme tarvittavat välineet ja mietimme mm. miten hän saisi tehtyä lautasen, jossa kuvioina on koira. Koira on hänelle tärkeä, kun hän ei vielä ollut saanut avustajakoiraakaan. Tuumasta toimeen, kaupoissa on piparimuotteja ja mielestäni heti löysinkin koiran. Hän tunnusteli sitä ja sanoi, ettei se ollut koira: ”tällä on jalat ja korvatkin kummalliset”. Vaan kun parempaakaan ei löytynyt, otimme sen muotiksi, jolla painaa lautaseen kuvioita. Opettaja lupasi auttaa ja väänteli muottia. No, avustettava tunnusteli muottia ja totesi, että nyt tämä on kyllä LAMMAS 😀 ! Lampaan sovimme olevan uusi koirarotu ja sillä sitten paineltiin kuvioita. Avustajan tehtäviini kuului katsoa välineet ja paikka, johon istuimme. Saven hän pehmitti ja kaulitsi itse, välillä hieman ohjasin kättä, että kokeile tästä pitää vielä hieman kaulia. Savilätyn ollessa sopivan kokoinen, asetin muotin päälle ja hän leikkasi. Palan istutimme yhdessä reunalliseen kulhoon. Näin saimme siitä oikean kokoisen – sellaisen kuin hän halusi. Sitten paineltiin koiraa saven pintaan: ensin vein hänen kätensä oikeaan kohtaan ja ohjaisin hänen käden liikkeitä. Hän osasi myös itse tunnustella, missä kohdissa oli jo kuvaa ja mihin hän halusi niitä lisää. Yhdessä työ sujui hyvin, osasin valvoa ja neuvoa miten lujaa voi painaa. Työ kuivattiin ja raakapoltettiin. Ehjänä uunista ulos! Se ei aina onnistu pidempäänkään harrastaneilta.

Lasitus oli suhteellisen helppoa. Hän siveli lasitetta ohjeiden mukaan ja lopuksi sitä lisättiin kohtiin, josta se oli jäänyt pois. Kuivatus ja uuniin: työ edelleen ehjä ja upea lasitus päällä! Pakko oli kehua aidosti, omatkaan työni eivät onnistu useinkaan ja hänellä kokemus savitöissä oli lähes uusi. Teimme vielä koristeita kurssin aikana ja taisi lautasia lopuksi tulla kaksikin kappaletta.

Ilman avustajan läsnäoloa eivät keramiikkatyöt olisi sujuneet, sillä opettajalla ei ole aikaa istua vain yhden henkilön apuna. Tekeminen oli tietysti hidasta ja uutta, joten kovin tuotteliaita emme olleet. Avustaja myös hoiti tietysti jälkien siivoukset ja myös töiden kotiin kuljettamisen ehjänä.

Kansalaisopistot voisivat miettiä entistä enemmän, miten kurssit soveltuisivat parhaiten myös erilaisille vammaisryhmille. Esimerkiksi monet kehitysvammaiset haluavat osallistua erilaisiin tapahtumiin ja harrastuksiin. Niihin pitäisi voida osallistua omien mahdollisuuksien ja mieltymysten mukaan. Henkilökohtaisen avustajan mukana olo on usein välttämätöntä, koska kukaan opettaja ei kykene opettamaan jokaista yksitellen ja valvomaan kenties välillä riehakastakin kehitysvammaista. Avustaja on myös kehitysvammaisen tukena ja turvana kaikissa toiminnoissa, ei vain itse kurssin aikana.

Teksti: kansalaisopisto-opiskelijan henkilökohtainen avustaja (kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä)